Countdown

Koikkarista Pikkarainen ja Halvari kävi jutunteossa.

----

Aamukamman lyheneminen on ajanut minut kaivelemaan aivosopukoihin pesiytyneitä aivotuksia. Aika hyvin ne ovat piilossa pysyneet, mutta eilen varsinkin todellisuus on rävähtänyt silimille, kun tuijottelin junan ikkunasta viliseviä maisemia. Oikeastaan tämän hektinen elämänmeno on saattanut minut lähes hulluuden partaalle, mutta samalla pitänyt onnistuneesti niin kiinni hetkessä, että ajankäyttö on suunnattu konkreettisesti tekemisseen eikä sinne pelekän ajattelun tasolle. 

Olen viikkotolokulla hyppinyt tasajalakaa "jokojokojokojoko" ja melekein väkipakoin saanut pideltyä ohjakset edes jonkinmoisessa tolokussa. Ressi ja paine on ollut kieltämättä aivan hillitöntä. Menneinä viikkoina oon ollu niin kauhea painekattila, ettei pahinkaan teiniangstinen wannabeaikuinen ikunakuunaanpäivänä evernever. Peilistä löytyy kyllä tähän soppaan syypää, jota painava syyllisyyden sormi osoittaa ihan oikeutetusti. Ihan sekuntitarkka minuuttiaikataulu on meinannut viedä viimeisetkin järjenrippeet. Onneksi tilanne on ollut vain hetkellinen, lyhyen aikavälin jakso. Oivoi ja vierestä kuulunut ansaittu molokotus (ihan ansaitusti kaikella rakkaudella ja tuella) ei auttanu yhtään asiaa, päinvastoin. Mene ja tiedä, onko tämä sitten näkynyt ulospäin, mutta pahalta se on tuntunut. Vai olenko vain käynyt sisäistä taistelua iliman tannerta sen enempää tömistämättä. 

Itsessään lähtö ja lähteminen ei ole aiheuttanut harmaita hiuksia. Myönnettävä on, että alakaa se pieni jännitys hiipimään pikkuhiljaa. Mutta vain positiivisessa mielessä. Kauhunsekaisia tunteita jos olisi, en mä täältä lähtis mihinkään. Pyssyisin visusti neljän seinän sisässä. 

Viime viikko oli oikein kuorrutettu viimeisillä asioilla. Viimeiset uimakoulut lasten riemun kiljahduksineen ja itsensä ylittämisen ilakoinnin aiheuttaman metelöinnin kera, viimeiset hikipisarat altaan reunalla kun koittaa pysyä jumppareiden tahdissa, viimeinen päiväkahavihetki työkavereiden hassunhauskoja huumoriviljelyjä kuunnellessa, viimeinen kerta kun työpaikan ovi helahtaa säppiin. 
Viimeinen kerta kun Ronkaisen raitti laulaa mesen renkaiden alla, viimeinen kerta kun monitoimitalon seinät itkee verta meikäläisen pykiessä lisäwatteja pyörän kampeen, viimeinen kerta kun kirkas talavinen tähtitaivas illan pitkinä minnuutteins viitoittaa työmatkalaisen tietä.
Viimeinen aamukahavi mamman pirtin pöydän ääressä, viimeiset saunalöylyt maailman parhaassa saunassa, viimeiset aikaisen aamun aamurutiinit. Lista jatkuu...

Viimeinen ei tarkoita pysyvästi lopullisuutta. Vain hetkellisesti. Nyt sitten lähdetään haistelemaan uusia tuulia ja tekemään uusia kokemuksia. Kyllä ikävä elämää omilla lakeuksilla tullee, sehän on ilimiselevää. Vaan ei ne asiat sieltä mihinkään katoa. Eikä ihimiset. Valtavaa kiitollisuutta ja sydänalaa lämmittävää on huomata, kuin paljon tukea ja kannustusta oikeestikki löytyy. Nyt on Aika ottaa rohkeasti askel etteenpäin. 

Vaikka jokin asia tullee hetkellisesti polokunsa päähän, avvautuu monia muita uusia mahdollisuuksia. Tää hetki on tässä ja nyt.

----
Nyt sitten ollaöllötellään laiskanlinnassa ja opetellaan vähän rennompaa otetta. Täysiä toki painellaan, mut täytyy hieman opetella tätä joutenoloa ja ylimääräisen ajan maksimointia levon kannalta edullisemmaksi. Turkkusessa vietellään pientä lomanpoikasta ennen leirille lähtöä. Kone sujahtaa etelänlämpöön sunnuntaina ja siitä se työnteko vasta alakaakin! Ehei sitä laakereilla leppäillä koko viikkoa, seinähulluksihan siinä vaa tullee!

Situation updated

Härreguud! Melko tyrmistyttävää, että täällä on kestänyt hiljaiselo melkein lyhyen ikuisuuden!

Tällä hetkellä kellon viisarit juoksee sitä vauhtia, että on melko sutjakkaasti pitänyt kulkeutua pää kolmantena jalkana tikityksen kintereillä.

Ulkomaillelähtö lähestyy hurjaa vauhtia ja se on pitänyt törmäsen tyttären enemmän kuin kiireisenä. Tekis mieli vuorokauteen repästä tunteja ainakin muutaman lisää. Mistä niitä löytää, anyone ???

Olen viime vuoden viimeisen kuukauden ja tämän uuden vuoden parin viikon ajan tanssinut kuin tulisilla hiilillä. Töissä vedellään jo loppusuoralla, hommat pitää saada ansiokkaasti pulukkaan ennen h-hetkeä. Samalla treenitahti sen kuin kiristyy. Aika on kyllä pitkästä aikaa kortilla ja päivien keskellä on todella haastavaa löytää sopivaa rakoa hengähdykseen. Menoa riittää aamusta iltaan. Jaksaajaksaapainaapainaa. Vielä hetki ja loppurutistus ja pääsee vaihtamaan maisemaa.

Reissu mulla starttaa sopivasti ens kuun puolessa välissä, kun päästään Espanjan auringon alle Deniaan SFI:n leirille. Siellä pääsee hinkkaamaan kapearattaisella pari viikkoa, josta suoraan singahdan sitten Hollantiin. Kisakausi alkaa melkein hetimmiten maaliskuun alkupuoliskolla. Tarkoitus oli, että joulukuussa olisi ollut ensimmäinen leiri, vaan se ei olosuhteiden vallitessa käynyt päinsä. Onneksi olen pystynyt täyspainoisesti treenaamaan myös täällä kotimaan kamaralla. 

Kotimaan tiimin nimenvaihdoksen ja yhteistyökumppanin myötä kalustoa on uusittu ja pari viikkoa takaperin repästiin ja käytiin Uudessa-Kaupungissa polkemassa Röret Runt 300-tapahtumassa. En edes aikaisemmin ollut tietoinen kyseisestä tapahtumasta, mutta valmentajan vinkistä päätettiin lähteä polkemaan. Mikä sauma, hyvissä olosuhteissa pääsi testaamaan ja koeajamaan uuden työkalun ja samalla sai hyvin kilsoja kerrytettyä jalkoihin. Kuntoputki Uudessa-Kaupungissa on rapiat kilsan mittainen, nousua kertyy reilu 10m per kierros. Kierros sisältää siis mukavasti ylä-ja almäkeä ja muutaman tiukan vinkkelin. Ajo muistutti pitkää korttelikisaa, kun jatkuvalla syötöllä piti olla hereillä ja painetta polkimissa. Lyhyet ja oivallisesti jaksotetut tauot pitivät kuskin vireessä ja menohalut huipussaa. Kaikkeen sitä lähteekin mukaan ja kyllä voin suositella kyseistä tapahtumaa muillekin. Hauskaa riitti pyörryksiin asti. Pikavisiitti etelään oli myös siinä mielessä mieluinen, kun automatkan ja muutoin luppoajan sai viettää lähesiten kanssa. Kyllä kaikki se aika mitä suinkin vain vähänkään ylimääräistä on, niin mielellään viettää vielä perheen ja kavereiden kanssa.

Kotimaan tiimi kantaa muuten siis nykyään nimeä Team Toni&Toni ja mukaan edelliskauden luottokuskien joukkoon ollaan saatu uutta verta. Tästä linkistä pääsee kurkkimaan Toni&Toni-kotisivuille.

Hommat jatkuu edelleen ja lisää uusia juttuja tulossa kun rumba hiukan hellittää ja spekseihin saadaan varmuus!

New year, new possibilities!

Joulun pyhät meni. Vuosi vaihtui. Sain viettää nämä päivät yhdessä perheen ja ystävien kanssa. Kaiken kiireen keskellä oli hyvä pitää  muutaman päivän time-out ja katkaista arjen häslingit. Voi pojat, että tuli tarpeeseen. Läheisten kanssa vietetty yhteinen aika sekä kotosalla häärääminen on sitä parasta akkujen latailua ja mielen tuuletusta.

Kisojen osalta paketoin kauden 2016 jo aikaisemmin pakettiin postauksen muodossa, mutta mitä muuta tapahtumaa vuosi 2016 piti sisällään? Nyt sitten pieni timetrip takaisin päin.

Kaikkinensa missään nimessä vuosi ei ollut ainakaan tylsimmästä päästä. Hyviä ja huonoja hetkiä. Risuja ja ruusuja. Surkeiden sattumusten sarja. Onnistumisia. Suossa tarpomista. Itsensä ylittämistä ja yllättämistä. Uusia tuttavuuksia ja vanhojen kohtaamisia. Paljon se otti, mutta paljon se myös antoi.

* Aloitetaan nyt alkuvuodesta. Tammikuussa pärähti tieto olympiavalmennusryhmään pääsystä. Muutenkin alkuvuotta siivitti urheilun näkökulmasta kovat treenit ja harjoittelu yleensä. Melkosta haipakkaa mentiin silloin. Helmikuussa olikin sitten blogin synttärit.

* Ainahan ne harjoitusleirit ovat oma lukunsa ja alkuvuoden kohokohtia. Kun tarpeeksi rämpii pimeässä metrikinoksessa, tulee ikävä aurinkorannoille ja serpentiiniteille hinkuttamaan kapearattaisella. 

* Kevät oli yhtään kaunistelematta ihan yhtä *****. Se oli viime vuoden merkittävin ajanjakso. Jälkeenpäin kun miettii niin koskaan ei ole varmaan ollut niin vaikeaa. Henkisesti. Tokihan vastoinkäymiset kuuluu elämään yleensä, mutta kun niitä sattuu tarpeeksi samalle ihmiselle lyhyellä aikavälillä, menee se pinenemmästäkin kuppi helposti nurin. Tällä kertaa läillyi ja ihan urakalla. En tiedä millä ilveellä jaksoin pitää päänupin kasassa, vaikka kuinka hakkasin sitä samalla seinään. Huhti-kesäkuu meni sellaisessa sumussa, ettei mitää järkeä. En koskaan olisi uskonut, että kauden aloitus päättyisi ambulanssiin (kun yleensä se on loppunut sinne) ja siitä lähtisi lumipallo vyörymään. Bring it on, kaikki samaan syssyyn ja avaria poskeen oikeen urakalla. Siitäkin suosta vaan noustiin.

*Heinäkuu-elokuu oli sellaista ahaa-elämysten aikaa. Silloin omat ajatukset alkoivat selkeytymään ja hommat luistaa noin niinku yleensä. Itseluottamus koki kohennuksen ja usko parempaan huomiseen oli läsnä.

* Syys-lokakuusta ei tarvitsekaan mainita sen enempää, koska MM. Kaikki se pyöritys ennen ja jälkeen on kasvattanut mua ihmisenä että urheilijana. Siitä jäi ikuinen merkki muistilehterille. Käänteentekevä matka. 

* Elämänmuutokset. Vuoden sisällä merkittäviä henkilösuhteiden muutoksia ja kaksi muuttoa. Rankkaa hommaa. Routa porsaan kotiin ajaa. Ei se aina niin pahasta ole.

* Vuoden aikana erityisesti korostui läheisten ja ystävien olemassaolo. Heiltä kyllä piisaa tukea ja apua tilanteessa kuin tilanteessa. On hienoa huomata, ettei ole yksin. 


Suurin oppi oli ehkä kaikesta huolimatta se, että itseä ei kannata unohtaa. Perimmiltään tärkeintä on se, että olet uskollinen itsellesi ja omille arvoillese ja tavoitteillesi.  

Valoin kyllä vuoden ensimmäisenä päivänä hevosenkengästä monisäikeisen kuvatuksen. Sehän ennusteli tulevalle vuodelle vaikka ja mitä. En tehnyt turhia lupauksia. Ajatuksista sanoihin, sanoista tekoihin.

Ei luvata turhia lupauksia vaan tartutaan tuumasta toimeen ja tehdään haaveista totta.

Potkastaampa uusi vuosi kunnolla käyntiin. Otetaan menneen vuoden opit ja kokemukset matkalle mukaan ja tehdään vuodesta 2017 merkityksellisen erityinen, joka olkoon täynnä onnea, iloa, haasteita sekä itsensä ylittämistä! 

Countdown is almost on.... few weeks to go!