keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Groetjes !!!

Sadasosasekunnin ajan siinä ojan penkalla palattua tajuihini mielessä kävi sellainen hurrikaani, että puut olisi kaatuneet ympäriltä sen siliän tien. Sen jälkeen alkoi semmoinen ryske ja huutokuoro sadatellen suomalaisittain rumia voimasanoja, että näin jälkeenpäin pahoittelut kanssakuulijoille tästä raivokkaasta purkauksesta. Olin aivan käsittämättömän vihainen ja pettynyt.

Pari päivää aikaisemmin hymyissä suin ajelin lenkkiä uusien tiimikavereiden kanssa ja pienesti jännitystä tuntui vatsanpohjukoissa ja reisissä. Tiimileirillä pääsin hyvin tutustumaan osaan porukkaan ja minut kyllä otettiin hyvin vastaan. Entuudestaan tuttuja ei ollut, ja sain jälleen vastata ihmetteleviin kysymyksiin syntyperästäni ja siitä kuinka olen päätynyt maantiepyöräilyn pariin. Kuulemma aikamoista tulla talven keskeltä perinteiseen pyöräilymaahan. Saatoin ehkä näyttää muutaman kuvan omista talvisista cyclolekeistä koilliskairalta mettän keskeltä. Hienoo on!

Ennen kisakautta olin luvannut itselleni pitää rennon asenteen ja hyvän pöhinän päällä kaikista haasteista ja jännittämisestä huolimatta. Ressiä en nytkään kokenut starttiviivalle mennessä, enemäänkin olin jo koivet syyhyten valmiina koitokseen. Kuitenkin talviaika oli minulle haasteellista ja koitan edelleenkin pitää mielessä sen, että vielä huippuisku odottelee myöhempänä. Päivä kerrallaan eteenpäin pienesti käsijarrulla. Kausi on pitkä ja keskitytään täysillä tekemiseen ja ennen kaikkea nautitaan siitä mitä tehdään!

Eipä siinä, kisakausi ei todellakaan lähtenyt käyntiin parhaalla mahdollisella tavalla. Ilmalennon ja kuperkeikan aikana ehdin ajatella, että ei s*************** taasko tässä kävi näin! Sadattelin tuurini alimpaan tuonelaan ja hakkasin hetken päätä seinään. Mutta. Tästäkin voidaan taas oppia ja löytää ne positiiviset puolet. Jos antaa negatiivisuudelle vallan, niin siitä suosta on jälleen taas vaikea hinata itsensä ylös. Nyt kävi näin, mutta mitenkäs tästä eteenpäin. Se suunta on ihan itse päätettävissä. Ei kannata tuhlata omia kallisarvoisia voimavaroja turhaan itkemiseen ja voivotteluun. Tekevälle sattuu. 


Pahimmalta selvisin, mutta iskusta aiheutunut kipu ja tuska levisi kroppaan pari päivää jälkijunassa. Koko muija oli aivan kipsissä ja hellänä ja pää kuin pesukoneessa uitettu. Suunnitelmien muutos ja jalat kohti kattoa odotellen olotilan tasaantumista.


Pari viikkoa takaperin viikko kaatumisesta päätin lähteä viivalle uudestaan. Siinäpä suoraan näkisi oliki tällistä palatunut vaiko mitä. Lauantaina Rotterdamissa vauhdikas kortteli ja seuraavana päivänä Belgiassa Oudenaardessa kermisse. Molempina päivinä ajaminen tuotti älytöntä tuskaa ja kroppa huusi alista loppuun hoosiannaa, mutta periksi en antanut. Voittajaolo maalissa vaikka sijoitus oli kumpanakin päivänä pelotonin kärkipuolella.

En jäänyt pidemmäksi aikaa nuolemaan näppejäni vaan palasin hiljalleen harjoitusrytmiin. Keskiviikkona 11.4 olikin De Brabantse Pijl, UCI 1.1 kisa Belgiassa, johon lähdin vain ns. starttaamaan. Meidän joukkueessa oli käynyt sairastumiskato ja tarvittiin vähintään nejä viivalle. Edellinen kisaviikonloppu osoitti, ettei kroppa ollut vieläkään toipunut tällistä. Ennen kisaa jouduin käymään fyssarilla hakemassa ensiapua, jotta pääsin starttaamaan. Kisan puolessa välin heitin suosiolla sitten sivuun.

Nyt alkaa olemaan kondis siinä pisteessä, että pystyy ajamaan ilman sivuvaikutuksia. Viime viikonlopun pyhitin kehittäviin treeneihin tiimikaverin kanssa. Loistavaa vaihtelua niin kropalle kuin korvien välillekin. Uusia teitä, paikkoja, ilman aikataulua ajelua nauttien pelkästään pyöräilystä hyvässä seurassa. Ihan parasta!

Viime sunnuntaina vaihdoin residenssiä Belgiaan, jossa liitto on vuokrannut huonestoja maajoukkueen käyttöön. Täällä me tyttöjen kanssa leirellään reilu viikko ja valmistaudutan kauden ensimmäiseen maajoukkuekisaan, Gracia Orlovaan. Linkki kisaan tästä. Sitä ennen tulevana lauantaina ajan hollantilaisen tiimini kanssa Borselessa. Aijjai elämme hyvin jännittäviä aikoja!