tiistai 31. toukokuuta 2016

#newweek

Uusi viikko, uudet kujeet! Tiiättehän sen tunteen, kun viikkojen kärvistelyn aikana hartioilla pomppinut apina saa kyytiä ja tippuu matkasta niin, että pelekkä savuvana jää jälkeen?! Voin tässä kohdassa kertoa, että melkoinen helpotus on, kun tuo käkättävä kiusankappale on tipahtanut vihdoin hartioilta.
Sen verta terveystilanne on selkeytynyt, että akuutit vaaratekijät on tässä kohtaa poissuljettu. Mutta hieman tilanne on vielä hankala, että jatkotutkimuksia on tulevina viikkoina vielä tiedossa. Sentään rasituskielto (ISO JA KUULUVA BIG FAT YES) on poistunut keskuudesta. Elikkäs sehän tarkoittaa sitä, että meikäläinen pääsee tienpäälle. FINALLY! Niillä varotoimin kuitenkin, että kun oireita on vielä ollut, niiden puitteissa sitten mennään. Mutta mennään silti! Oon ehkä vielä hieman paukapää, mutta oon kuitenkin joka tapauksessa päättänyt, että nyt riitti tämä vatvominen ja velttoilu. Alan täyspainoitteisesti harjoittelemaan ja katsotaan, miten se päänuppi sitä rääkkiä sitten kestää. Edelleen on maltti matkassa. Jos olot pahenee, niin saman tien pienempää vaihdetta silmään.
Plääni etenee niin, että otan uuden kauden aloituksen vajaan kahden viikon päästä Porvoon ajoissa. Siitä jatketaan Satakunnan ajoihin ja edelleen sitten juhannusviikon SM-tempoon. Näillä mennään, eikä meinata!
Viime viikon hain hyvin tuntumaan taas ajamiseen ja treenaamiseen pitkien, vaihtelevien pk-treenien merkeissä, ihan testimielessä kroppaa kuulostellen. Sen verran toipuneelta kuulostikin, että nyt uskaltaa varovasti siirtyä kehittävimpiin harjoituksiin. Onneksi talven ja kevään treenit sujuivat ongelmitta, ettei tarvi iha nollasta lähteä nyt liikkeelle. Muutama kovempi setti ja eikun vaan viivalle.

On se kumma miten pienestä immeinen voikaan olla iloinen!

Varsinkin, kun pohjoista on hellinyt ihanan lämpimät, varsin kesäiset kelit. Toisin kuin viime kesänä, nyt on päässyt lyhkäsissä ajamaan senkin edestä! Ei oo tarvinnu kaivella villahousuja. Luonto on silminnähden puhjennut kukkaan, eikä tällainen ulkoilmaihminen kauaa mielellään viipyilisi sisällä... Ja myönnän, etten koskaan muista aurinkorasvan tehokkuutta ja sen merkitystä tällaiselle vaaleelle hipiälle. Ikävä kyllä vasta silloin, kun se jää lötköttämään käyttämättömänä vessan peilikaapin hyllylle... Nm.Kerran kesässä ravunväriset junttiraidat ja kosketusarat käpälät.
Pakko loppuun vielä mainita viime viikonlopun tapahtumista. Perjantai-iltana naatiskelin luonnon helmassa ilta-auringosta ja leppoisasta hiljaisuudesta Kylmälläluomalla, lauantaina upeita uusia maisemia ja mielenrauhaa sai Koitelinkoskilla ja huikean fiiliksen päälle vielä yhteislenkki Cycloksen poikien kanssa. Kuusamon poijjat tulivat meikäläisen maisemiin polkemaan. Ja vielä kerran voi pojat meilläpä oli niin lystiä! Vaikka oonkin tottunu treenaamaan yksin (eipä niitä pahemmin treenikavereita kauheasti näillä korkeuksin kyllä edes ole päivittäiseksi seuraksi), niin olipahan makia karauttaa kunnon treeni isommassa porukassa, eri mukavata hommaa! Kilpailuviettihän siinä heräs ja päästeltiinkin hyviä pätkiä isolimppu päällä. Iso kiitos siis matkaseuralle. 

Ja jos sattuu joku kulkemaan näillä kairoilla, suosittelen ns. Syötteen renkulaa (pistän kuvan alle, siinä vielä on lisäksi mun sakkolenkki). Matkaa kertyy rapiat sata kilometriä ja nousua hulppeat 980m. Vielä jos siihen päälle kiikkuu Pikku-Syötteen huipulle ni tonni paukahtaa rikki. Kyllähän täältäkin mäkkee löytyy!






maanantai 23. toukokuuta 2016

#currentmood

Hermojen ruuvvi on onneksi löystynyt jo muutaman asteen viime viikon aikana. Pientä turhautumista ja malttamattomuutta on kyllä ilmestynyt tilalle... On se hankalaa pidellä ohjaksista kun mieli nii tekis tien päälle mutta kun ei niin ei. Nälkä kasvaa syödessä, eiku?
Sentään kovin ajatusten oravanpyörä on hilijakseen hellittänyt ja aika ajoin oon pystynyt paremmin kuin hyvin ottamaan iisisti ja siirtämään ikävimmät ajatukset taka-alalle käsiteltynä piiloon. Melekosta pyöritystä tää rumba on vielä ollut, olotilat on vaihdelleet rajustikkin puoleen jos toiseen. Senpä takia sairasloma rasituskiellon lisäksi oli kerrassaan fiksu ratkaisu ja vetäydyinkin viikoksi omaan rauhaan kotipuoleen vetämään henkeä.

Liikkuminen ja treenaaminen vie niin ison osan mun päivittäisesta arjesta ja kun yhtäkkiä nakki napsahtaakin rasituskiellon muodossa, sitä on melkoisen ymmällään, hela kroppen ja päänuppi siinä sivussa. Miten sitä täyttää päivän kerta treenit on pistetty hyllylle ja töistäkään ei oikein tuu mitään. Muutenkin kun en malta pysyä hetkeäkään aloillani, vaan viuhdon menemään ympäriinsä tuli perssieen alla all the time. Aluksi olo oli kuin pakkopaidassa. Ahisti, turhautti, ketutti ja mitäköhän vielä...kaikkea siltä väliltä.

Mut sitten pistin uuden vaihteen silimään ja käänsin ajatusmaailman päälaelleen. Tilannehan kaiken järjen mukaan kannattaa nähdä MAHDOLLISUUTENA  eikä esteenä. Mulle pahinta on se, jos jään junnaamaan kaikkiin niihin negatiivisiin fiiliksiin ja jään voivottelemaan ja työnnän pään puskaan itsesyytöksissä sun muissa tuskissa. Veikkaan, että monella muulla on sama tilanne. Realiteettihan on, että homma junnaa oikeasti paikallaan siihen asti kunnes selvyys ja ratkaisu selviää. Eikä se tilanne murehtimalla ainakaan parane, päinvastoin. Tilanne on mikä on ja sen mukaan on mentävä. Ratkaisevaa on se, miten olemassa olevan ajan oikeasti hyödyntää. Valitsin tässä kohtaa sen toisen vaihtoehdon.

Viime aikoina olen oppinut:
- reagoimaan kropan antamin signaaleihin herkemmin (opetellut erottamaan eri tuntemukset ja olotilat toisistaan)
- en ole pakolla keksinyt tekemistä (tälle sekunnille justiin ei tarvi tarttua siihen imurin varteen jos siltä ei tunnu ja jokunen rästi hommakin on jemmassa, mut en oo kyenny aktiivisempaan aivotoimintaan viime aikoina)
- olen nukkunut enemmän (huomatavasti paremmin muutamina öinä)
- muun liikunnan iloa (rauhalliset iltakävelyt luonnossa taikka ihan vaan juurtajaksainen lihashuolto)
- nauttimaan hetkestä; esim. päikkärit kehiin kun siltä tuntuu
- pitämään unirytmistä kiinni ( okei, en ole edes jaksanut valvoa ja aamulla olen herännyt aikaisin)
- puhumaan (vertaistuki ja tuki muutenkin on tärkeää)
- arvostamaan myös lepoa (lihakset ainakin on hyvin palautuneet kaikesta kovasta treenaamisesta)
- hellittämään yltiöpäisestä itsekurista (itsekuri on ja pysyy, mutta ei ole niin haudan vakavaa jos syö esim. ylimääräisen omenan päivässä taikka ihan vaikka kaksin kappalein)
- vain olemaan; syöminen ja pötköttäminen on aika jees myös välillä
- voin ulkoiluttaa työvälinettä ihan silleen miten parhaimmalta tuntuu (kivun sallimissa rajoissa tietty ja ilman minkäänlaisia paineita tässä kohtaa)
- olemaan ressaamatta turhista asioista tai asioista ylipäätään

Meinasin tähän loppuun pläjäyttää viikon kuvasaldon ja oon hiukan huvittunu. Mitäköhän mä oikeesti oon muuta tehny ku syöny? Ainaki sitä ihan urakalla jos ei muuta :D











perjantai 13. toukokuuta 2016

Out of the box

Blogimaailmassa luppoaikaa viettäessäni törmäsin sellaiseen postaukseen, jossa pyydettiin jatkamaan 18 eri aloitusta ja tästä tietty intoutuneena mäkin tekasen sellaisen näin illan ratoksi vähän kevyemmäksi luettavaksi. Niin turhanpäivästä, mut niin hauskaa silti jotenki. Kirjoitin heti mitä tuli ensimmäisenä mieleen. Vähän jotain muutakin!

EN YMMÄRRÄ...tällä hetkellä mistään mittään. Aivot on off-moodissa.

SEURAAVAKSI AJATTELIN...ehkä tekaista itselleni iltapalaa. Tai katsoa leffaa. Tai  katsoa lempparisarjan ennakkojaksot. Tai nukkua. Tai venytellä. Tai noita kaikkea. En oikein ossaa nytte päättää ihan heti. Takapuoli painaa tässä kohtaa vähän liikaa.

VIIME AIKOINA...päikkärit on maistunu. Oon nukkunu / pötkötelly tässä parin viikon aikana varmaan enemmän kuin kahessa vuodessa yhteensä. Onhan se nyt sangen mukavaa ja rentouttavaa. Aina niinku välillä.

EN OSAA PÄÄTTÄÄ...on meleko monesti kuultu mun suusta täll viikolla. Viitaten edelliseen postaukseen. En tienny mitä tehä enkä osannu päättää mikä olis paras ratkasu...mut se siitä.

MUISTAN IKUISESTI...tällä hetkellä mieleen nousee ne tärkeimmät onnistumiset pyöräilyn parissa. Yllättäen. Oon ehtiny näistä fiiliksistä uudelleen niitä hyviä ja positiivisia viboja. Tuulettaminen on ehkä parasta onnistumisentunteen purkamista, heh. Pari kuvvaa on kyllä tästä todistusaineistona mut empähän kehtaa alakaa niitä kaivelemmaan. Jos tullee vastaan ni oitis lävähtää tänne muutama loistokas otos, promise!

PÄIVÄN PARAS JUTTU...oli ehdottomasti se, että oon saanu paljon asioita tehtyä ilman oireilua! Heti aamu käyntiin kevyellä jumppailulla, sitten huushollin siivous, treenipyörän pesu ja nastarenkaiden vaihto sekä iiiiiihanan rentouttava pyörittelyajelu ylhäisessä yksinäisyydessä musat korvissa pauhaten. 

NOLOA MYÖNTÄÄ, MUTTA...oonksmä nolo? Eipä tuu nyt mieleen mitään noloa mitä mä itse olisin tehny tai tekisin tai olis muuten vaan noloa..öööö?

VIIKKO SITTEN... sain rentoutua ja nauttia läheisten kanssa iloisista hetkistä. Mukavaa vaihtelua kaiken kiireen ja härdellin keskellä. Hyvää ruokaa ja seuraa riitti siis. Ja aurinkoa! :) Vietettiin äidin ja tädin yhteissynttäreitä pienellä porukalla. Pitkästä aikaa pääsin myös siskon kainaloon nukkumaan. Terkut Rimulle!

KAIKISTA PAHINTA ON...en osaa sanoa mikäolis ultimaattinen pahin asia. Pahoja asioita mahtuu maailmaan, joten jospa keskityttäis lähtökohtisesti niihin hyviin juttuihin.

SALAINEN TAITONI ON...ossaan kääntää sanan/ lauseen ihan lennosta väärinpäin! :D

JOS SAISIN YHDEN TOIVEEN SE OLISI...ei toiveita saa sanoa ääneen tai tässä tapauksessa kirjoittaa, koska silloin ne ei ainakaan toteudu.

MINULLA ON PAKKOMIELLE... keittiön siivoukseen iha joka ikisen syönnin jälkeen. Inhoan tiskipöydällä notkuvaa vettä ihan yli kaiken. Heilun siis ahkerasti tiskirätin kanssa aina kun ehdin olla kotona.

SÖIN TÄNÄÄN... vaikka ja mitä! Ruoka on monesti hyvvää ja syöminen on meleko kivvaa myös. Aamu alkoi perinteisellä liian löysällä kaurapuurolla ja mustikkabanaanisuklaasmoothiella, jatkoa tää perinnesetti sai lounaalla (värikästä salaattia kaiken moisilla kasviksilla ja vihanneksilla, siemeniä, avokadoa, riisiä, currybroikkua) ja taisin syyä välipalaakin (luumupilttiä, tuoretta mangoa, mulpereita, real siivun broikulla ja kasviksilla) ja lenkin jälkeen päivällinen (keitettyjä miniporkkanoita ja tankoparsaa sitruunaöljyssä, uunibataattia ja punajuurilohkoja ja kylykkeen currychilibroikkua). Vielä tässä pohdin iltapalan kohtaloa. Kahvia on menny muutama kupponen ja sitruunavettäkin tosi reilusti. Voisin elää tällä hetkellä pelkästään mangolla, mulpereilla, bataatilla, punajuurella, herbamarella maustetuilla kurkuilla ja broilerileikkeleellä, oi nam!

ÄRSYTTÄVINTÄ ON...se kun ei saa tehhä mitä haluaa. Tai saa, mutta seuraukset on varmasti sen mukaiset. Ja selvennyksenä tässä kohtaa tarkoitan itseni toteuttamista urheilun kautta. Sekin on ärsyttävää, kun unohdat ottaa kotiintulessasi postin, etkä enä viitsi vaivautua sitä hakemaan.

TEKISI MIELI...huuattaa mussiikkia iha täysiä ja mennä hyppelemään parvekkeelle grillin ääreen. Muuten kyllä onnistuis, mut lämpömittari näyttää ennää +10 ja stereoista ei saa tarpeeksi tehoja irti. Ja ei oo grilliä. Eikä grillattavaa. Seliseli.

MINUSTA ON SÖPÖÄ...this is the hardest part :D Sanotaampa vaikka, että onnelliset ihimiset on söpöjä. Tai näin kevväällä on nähny muutaman pariskunnan ohimennen ja se on söpöä kun on kevättä rinnassa ja hymy huulilla onnellisuuden merkiks.

HÄVETTI...mikäköhän mulla on hävettäny viimeksi? Empä ossaa sanoa. Mulla harvoi kyllä hävettää. Ihan hävettää myöntää se.

OLENKO AINOA, JONKA MIELESTÄ...on kiva lähes joka aamu herätä vapainakin aamuina aikaisin heti kuuden jäläkeen nauttimaan kiireettömästä aamusta ja aamiaisesta? Ja! Tumma kahvi suklaakauramaidolla on ihan pettämätön yhdistelmä ja soppii silloin kun herkkuhammasta kolottaa (varsinkin mulle, joka ei enää lähes koskaan herkuttele).

> Jokainen nyt itseään viihdyttämään ja vastailemaan moisiin alotuksiin :)


Haavoittuvuudesta

Kilpaurheilu on parhaimmillaan ja karuimmillaan määrätietoista työskentelyä 24 / 7. Focus on siinä, miten kehittyä aina vain paremmaksi ja saavuttaa ne asetetut tavoitteet ja unelmat. Kello kiertää oman navan ympäri ja on periaatteessa pakko olla hitusen verran itsekeskeinen ja mennä oma nokka edellä eteenpäin.
Yksikin kohtalokas virheliike, epäonni, väärässä paikassa oleminen väärään aikaan... ja se oliki sitten siinä. Mitäpä sitten, jos kaikki loppuukin ihan silmänräpäyksessä ilman ennakkovaroituksia? Kuinka moni tavoitteellinen, täyspäiväinen urheilija on tehnyt itselleen plan B:n tai C:n, kun niin takuuvarmasti suunniteltu polku katkeaakin aivan yllättäen.

Loukkaantumiset, sairastumiset ja muut vastoinkäymiset kuuluvat niihin riskitekijöihin, joita urheilija voi matkallaan kohdata ja monesti kohtaakin. Urheilijan elämä on hyvinkin haavoittuvaista ja on hyvä kehittää back-up plan. Omat vastoinkäymiset on saanu pohtimaan näitä asioita enemmänkin, varsinkin nyt. Siksipä olen ehkä tietoisesti taikka tiedostamatta tehnyt tiettyjä valintoja tässä matkan varrella niitä sen enempää spekuloimatta.
.
.
.
.
.
.
Tässä parin viikon aikana ollaan menty kyllä tunneskaalan laidasta laitaan ja mieli on muuttunut lähes jokaisen viiden minuutin jälkeen. Siitä tietää, että on henkeen ja vereen kilpailijaluonne, kun tulta ja tappuraa uhoten olen ollut menossa pää kainalossa starttiviivalle, vaikka se pää hädin tuskin edes on pysynyt siellä kainalossa. Tunteiden ja järjen erottelu on käynyt viime aikoina kyllä työstä ja puntarin vaakakupit ovat vuoron perään kallistuneet jompaan kumpaan suuntaan melko voimakkaastikkin. Välillä oman kehon tuntemukset ovat olleet toisarvoinen seikka ja kilpailuvietti ja suoranainen  pakonomaisuus ovat menneet kaiken edelle.
Riskejä täytyy välillä ottaa, mutta tyhmiä riskejä ei. Niin kuin täällä kairalla on tapana sanoa, tyhymä saapi olla muttei pölijä...

Meillä on vain yksi elämä täällä. Välillä täytyy pysähtyä miettimään niitä oikeasti arvokkaita ja tärkeitä asioita. Vaikka tällä hetkellä koko 24 / 7 onkin keskittynyt tähän urheiluun, on silti sellaisia elämän osa-alueita, jotka tuppautuvat välillä jäämään liian vähälle huomiolle, ainakin allekirjoittaneella. Terveys kiilaa tässä kohtaa ykkössijalle. 

Hankala paikka se kyllä on. Ja myönnän, että on tuntunut siltä kun maailma kaatuu ihan just siihen paikkaan ja seinät kaatu päälle ja maa katoaa jalkojen alta jajajajja.... kun en päässytkään nyt suunnitellusti viivalle starttaamaan. Varsinkin, kun on tottunut menemään päättäväisesti tavoitteita kohti. Olen miettinyt, prosessoinut, analysoinyt ja käynyt keskustelua itseni kanssa vaikka ajatukset karkailevat ja eivät millään meinaa pysyä pois tunnemyllerryksestä eikä oikeesti aina oikein tiedä mitä pitäs ajatella ja mites pitäs menetellä. Kukaanhan ei tiedä miltä oikeesti tuntuu paitsi itse. Ehkä jaksan tämän pari viikkoa hampaita kiristellen pidellä käsijarrua vielä ja odottaa parempaa huomista. Se nyt on loppujen lopuksi tosi lyhyt aika, vaikka tuntuukin ihan loputtomalta suossa tarpomiselta. Täytyy etsiskellä niitä valon pilahduksia ja keskittyä nyt muihin asioihin. Ei se tehty työ valu ihan heti hukkaan.

Tilanne on nyt siis se, että kova treenaaminen ja kisat on pistetty jäihin siksi aikaa, kun terveystilanne selviää. Turun katastrofin jälkeen on ilmennyt uusia mutkia matkaan, jotka tarvii lisätutkimuksia yläkerran osalta (tässä kohtaa muutama läheinen on keventänyt tunnelmaa sanoen: "no ompa hyvä, että sun korvien välistä löyty sentään jotakin". Yeah, thanks!). Mistään kamalan vakavasta tuskin tässä on kyse, mutta on hyvä poissulkea kaikki riskitekijät ennen palaamista täyspainoiseen harjoitteluun. 

Askelmerkit on sovitettu uudelleen ja sekös nyt tätä mielen sekamelskaa helepottaakin. On jo mitä odottaa! Nälkä kasvaa syödessä ja kilometrejä tulee riittämään vielä tälle kesälle ihan yllin kyllin! Oon kääntynyt kuitenkin vahvasti optimismin puolelle ja hyppään heti täysillä pyörään mukaan, kun lupa vaan tulee. Mutta siihen asti, nautin pohjoisen lämpimistä kevätpäivistä ja rennoista fiilistelylenkeistä!

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Fiilinkejä

Mitä urheilija voikaan muuta toivoa kevennetyllä treenijaksolla, kuin aurinkoa, päikkäreitä, hyvää ruokaa ja fiilistelyä lenkillä? Niillä pärjää aika mainiosti. Paitsi käsijarru haiskahtaa jo melko pistävästi...

Katastrofaalisen kisakauden alotusviikonlopun jälkeen harjoittelua on kevennetty tietoisesti ja vielä ootastellaan tutkimustuloksia, jotta voidaan olla satavarmoja siitä, että kaikki on varmasti okei. Mieli ainakin polttelis jo kisaamaan! Mut maltti on valttia, ainakin niin väitetään.

Kevät etenee pohjoisessa sen verta huimaa vauhtia, että talvivaatteet saapi jäädä kaapin perukoille. Eilen ulkoilutin aika-ajokonetta iltasella ja sen verta lystiä oli, etten edes ehtiny ikuistamaan sitä kaunista ilta-aurinkoa. Aijjai. Nautin täysin siemauksin! 

Vappukin oli ja meni.  Avattiin grillauskausi ja naatiskeltiin pöydän antimista. Viikonlopun kruunasi yhteislenkki maantiekauden avauksen merkeissä Konttaisen lenkillä kotiseuran fillaristien kanssa. Kyllä ne jätkät siellä kirmaili niin kuin varsat kevätlaitumilla. Seura ja keli oli pelkkää priimaa!

Nyt aletaan pikkuhiljaa virittäytymään ens viikon koitoksiin. Mukavaa pyhän aikaa ja tulevaa viikonloppua ja niitä kilometrejä jalkoihin, nautitaanhan näistä kevään aurinkoisista päivistä :)