tiistai 31. toukokuuta 2016

#newweek

Uusi viikko, uudet kujeet! Tiiättehän sen tunteen, kun viikkojen kärvistelyn aikana hartioilla pomppinut apina saa kyytiä ja tippuu matkasta niin, että pelekkä savuvana jää jälkeen?! Voin tässä kohdassa kertoa, että melkoinen helpotus on, kun tuo käkättävä kiusankappale on tipahtanut vihdoin hartioilta.
Sen verta terveystilanne on selkeytynyt, että akuutit vaaratekijät on tässä kohtaa poissuljettu. Mutta hieman tilanne on vielä hankala, että jatkotutkimuksia on tulevina viikkoina vielä tiedossa. Sentään rasituskielto (ISO JA KUULUVA BIG FAT YES) on poistunut keskuudesta. Elikkäs sehän tarkoittaa sitä, että meikäläinen pääsee tienpäälle. FINALLY! Niillä varotoimin kuitenkin, että kun oireita on vielä ollut, niiden puitteissa sitten mennään. Mutta mennään silti! Oon ehkä vielä hieman paukapää, mutta oon kuitenkin joka tapauksessa päättänyt, että nyt riitti tämä vatvominen ja velttoilu. Alan täyspainoitteisesti harjoittelemaan ja katsotaan, miten se päänuppi sitä rääkkiä sitten kestää. Edelleen on maltti matkassa. Jos olot pahenee, niin saman tien pienempää vaihdetta silmään.
Plääni etenee niin, että otan uuden kauden aloituksen vajaan kahden viikon päästä Porvoon ajoissa. Siitä jatketaan Satakunnan ajoihin ja edelleen sitten juhannusviikon SM-tempoon. Näillä mennään, eikä meinata!
Viime viikon hain hyvin tuntumaan taas ajamiseen ja treenaamiseen pitkien, vaihtelevien pk-treenien merkeissä, ihan testimielessä kroppaa kuulostellen. Sen verran toipuneelta kuulostikin, että nyt uskaltaa varovasti siirtyä kehittävimpiin harjoituksiin. Onneksi talven ja kevään treenit sujuivat ongelmitta, ettei tarvi iha nollasta lähteä nyt liikkeelle. Muutama kovempi setti ja eikun vaan viivalle.

On se kumma miten pienestä immeinen voikaan olla iloinen!

Varsinkin, kun pohjoista on hellinyt ihanan lämpimät, varsin kesäiset kelit. Toisin kuin viime kesänä, nyt on päässyt lyhkäsissä ajamaan senkin edestä! Ei oo tarvinnu kaivella villahousuja. Luonto on silminnähden puhjennut kukkaan, eikä tällainen ulkoilmaihminen kauaa mielellään viipyilisi sisällä... Ja myönnän, etten koskaan muista aurinkorasvan tehokkuutta ja sen merkitystä tällaiselle vaaleelle hipiälle. Ikävä kyllä vasta silloin, kun se jää lötköttämään käyttämättömänä vessan peilikaapin hyllylle... Nm.Kerran kesässä ravunväriset junttiraidat ja kosketusarat käpälät.
Pakko loppuun vielä mainita viime viikonlopun tapahtumista. Perjantai-iltana naatiskelin luonnon helmassa ilta-auringosta ja leppoisasta hiljaisuudesta Kylmälläluomalla, lauantaina upeita uusia maisemia ja mielenrauhaa sai Koitelinkoskilla ja huikean fiiliksen päälle vielä yhteislenkki Cycloksen poikien kanssa. Kuusamon poijjat tulivat meikäläisen maisemiin polkemaan. Ja vielä kerran voi pojat meilläpä oli niin lystiä! Vaikka oonkin tottunu treenaamaan yksin (eipä niitä pahemmin treenikavereita kauheasti näillä korkeuksin kyllä edes ole päivittäiseksi seuraksi), niin olipahan makia karauttaa kunnon treeni isommassa porukassa, eri mukavata hommaa! Kilpailuviettihän siinä heräs ja päästeltiinkin hyviä pätkiä isolimppu päällä. Iso kiitos siis matkaseuralle. 

Ja jos sattuu joku kulkemaan näillä kairoilla, suosittelen ns. Syötteen renkulaa (pistän kuvan alle, siinä vielä on lisäksi mun sakkolenkki). Matkaa kertyy rapiat sata kilometriä ja nousua hulppeat 980m. Vielä jos siihen päälle kiikkuu Pikku-Syötteen huipulle ni tonni paukahtaa rikki. Kyllähän täältäkin mäkkee löytyy!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti