lauantai 11. kesäkuuta 2016

#saturdayfeelings

Everything happens for a reason, right? 

Tilanne on kevyesti kuvailtuna sangen surkuhupaisa tällä hetkellä. Ilmeisesti huono tuuri on juurtunut näille kulmille pidemmäksi aikaa. Miten yhtä ihmistä voidaan koetella jatkuvasti näin. Äärirajoilla ollaan menty ja ehkä hieman pikkaisen myös ylikin. 

Nää on niitä hetkiä, jolloin osaa taas arvostaa niitä kaikkia pieniä ilon hetkiä, joita on ympärillä. Asioita, joita pitää itsestäänselvyytenä. Liiankin.

Sadepilvet saa luvan väistyä pikkuhiljaa. Onneks päänupissa mellastaneet ajatukset on saatettu oikeille raiteille ja motivaatio on huipussaan. Kaikesta huolimatta. En ole vetänyt edes pidemmälle suunnitelmia enää, näkkyy on viisaampaa mennä päivä kerrallaan eteenpäin. Ja se lienee viisainta. On turhaa kuormittaa psyykettä, kun tilanteeseen ei voi välttämättä itse enää paljoa vaikuttaa. 

Loppupeleissä asenne se on edelleen joka ratkaisee.  Melkein jo annoin kaikille negatiivisille fiiliksille vallan, mutta onneks olen nyt eri ääni kellossa. Ehei, luovuttaminen ei kuulu mun toimintatapoihin.

Juttuhan meni tällä kertaa niin, että tiistaina kävin likvor-näytteessä ja kappas sehän ei mennyt aivan kuin oppikirjoissa ja läksiäislahjaksi sainkin sitten sen epämiellyttävimmän vaihtoehdon eli jälkipäänsäryt. Ennen tätä en kyllä ole päänsärystä tiennyt yhtään mitään...Perjantaihin asti sinnittelin vällyjen välissä pahoinvoinnin ja takaraivoa jyskyttävän kivun kanssa. Hädin tuskin pysyin pystyssä ja ravinnonsaanti parin vuorokauden aikana lähes pyöreät nolla. Tässä vaiheessa aattelin et joo, kyllähän sitä Porvooseen viivalle lähetään (mikä vitsi!). Kivut alkoi nousta sellaisiin atmosfääreihin että oksat pois. Noh, eikun veripaikkaa hakemaan perjantaiaamuna ja hetken näytti et kaikki kääntyy hyväksi, mutta.... Yllättäen kaikki kivut palasi ja pää oli totaalisen liekeissä, mitkään annetut vahvemmatkaan kipulääkkeet ei polilla tehonnut. Ei muutaku kiitos ja hei kotiin lepäämään. Koitappa siinä sitten selviytyä kun jo ennestään korkea kipukynnys oli muisto vain. En voi edes sanoin kuvailla sitä tunnetta, ihan täyttä tuskaa joka ikinen sekunti, minuutti, tunti... En turhasta kyllä valita, mut nyt on kyllä kaikki maailman itkuvirret jo veisattu kun näyttää ettei mikään yksinkertaisesti vain tehoa. Maailma heitti semmosta häränpyllyä ja tuntu kuin tuhatpiikkiset vasarat jyskytti vuorotellen ohimolla ja takaraivossa.

Tänään olo onneksi jo helpottanut sen verran että jääkaapille kävely luonnistuu ja kroppa saa polttoainetta. Ja päätyy sentään vatsaan asti eikä jää puolitiehen. Kuntonevan Katja antoi aamupäivällä myös ensiapua kiristävään niskahartiajomotukseen, se onneksi lievitti tuskaa hivenen. Päässä jyskyttää edelleen ja toivon salaa sormet selän takana ristissä, että huomenna olis ns. normipäivä! Kovasti siellä joku jaksaa yläkertaa kumautella, johan tässä kuulokin alkaa häviämään.

Hoidan itseni kuntoon ja seuraavan kerran viivalla olen täysissä voimin, en puolikuntosena. Kova kilpailuvietti ei sallisi sitä, että kisaan lähdettäisiin puolivaloilla. Turha uhoaminen ei tässä tilanteessa auta ("kyllähän minä heti tässä huomenna kuhan vaan...joopajoo järki käteen ja räkäset naurut päälle) nyt täytyy mennä täysin kropan ja tuntemusten ehdoilla. Täysi luotto on omaan tekemiseen, kyllä tästä vielä hyvä tulee. Ellei jopa parempi!

Ps. Suosittelen kuuntelemaan Elastisen biisin Eteen ja Ylös. 

PPs. Tsempit meidän tiimille Porvooseen, ketjut kireellä!!!

Ja sunnuntaille tekemistä:
Alla linkki, josta pääsee seuraamaan suurta pyöräilynjuhlaa Porvoon Ajoista livenä, tätä et halua missata!!!

https://www.youtube.com/channel/UC7NO4QqZZz12-njP-SGOBAw/videos?view=2&sort=dd&shelf_id=6&live_view=502

2 kommenttia:

  1. Ootko varma että Elastisen kuuntelu ei korrelois ton päänsäryn kanssa?

    VastaaPoista