Monesti on tullut mietittyä, että mitäköhän siellä auton ratin ja penkin välissä tapahtuu. Vai tapahtuuko sitten yhtään mitään. Turhan monta läheltä piti -tilannetta on vaikuttanut omaan liikennekäyttäytymiseen, oli sitten millä kulkupelillä tahansa liikenteessä. Mieluummin liian varovasti ja itse väistämällä, kuin päättömästi jalka suorana kaasupolkimella. En tässä nyt halua ketään osoittaa syyttävällä sormella tai liikoja yleistää. Seuraava juttu vain ja ainostaan omasta kokemuksesta ja pyörällä liikkujan näkökulmasta.
Sanottakoon, että on niitäkin tapauksia omalle kohdalle sattunut, kun on ollut autolla itse liikenteessä, miten joskus pyörällä liikkuvat suhaavat suojatielle päin punaisia tai muuten riskialttiisti sähläävät liikenteen seassa."Minäpä tuosta vähä oikasen...ei sieltä tullu eilenkään!" Sympatiaa myös autoilijoille.
Pari viikkoa takaperin ammattilaispyöräilijän lataama
videopätkä levisi somessa kuin kulovalkea ja sai aikaan tapatumaketjun, jossa
monet muutkin pyörällä liikkuvat avautuivat siitä, millaista on liikkua
liikenteessä altavastaajana. Ammattilainen kyynelehti vuolaasti harmitellen liikennekäyttäytymisen
saavan hänet inhoamaan rakastamaansa työtä eli ammattilaispyöräilyä. En voinut
olla samaistumatta hänen silminnähtävään pelkotilaansa.
Lisäksi vasta uutisoitiin, että toista
ammattilaispyöräilijää oli ammuttu aseella liikkuvasta autosta ja toiseen oli
törmätty autolla vakavin seurauksin. Nämä olivat erillisiä yksittäistapauksia.
Vähän aikaisemmin uutisoitiin tapaturmasta, jossa Espanjassa huumeiden
vaikutuksen alaisena ollut paikallinen nainen oli törmännyt harjoituslenkillä
olleeseen isompaan porukkaan, joka vaati ainakin yhden kuolonuhrin ja monen
muun vakavan loukkaantumisen.
Tämä ei nyt koske pelkästään harrastelijoita tai ammattiksee pyöräileviä, vaan ihan tavallisiakin tallaajia. Liian usein selkäpiitä karmii uutisoinnit siitä, kun joku on jäänyt suojatiellä auton alle rattijuopon tai vastaavan toimesta. Mitä täällä oikein tapahtuu?
Mistä tämä silmitön tieraivo
johtuu? Tyhmyydestä, tietämättömyydestä vai välinpitämättömyydestä? Kaikilla on
oikeus olla osa liikennettä, oli kulkupeli mikä tahansa. Itseä tämä koskettaa
erityisesti, kun liikkuminen tapahtuu useimmiten altavastaajan roolissa. Ei
kannata lähteä kokeilemaan kumpi törmäyksessä voittaa. Siinä menee äkkiä
hiilikuitu säpäleiksi ja tulee paha mieli.
Väistäminen. Autoilijan kirosana
ja punainen vaate. Kuinka hankalaa on pistää vilkku vasemmalle ja kiertää tien
pientareella kulkija turvallisesti? Pienemmästäkin autosta tuleva ilmavirta tuntuu ja puistattelee.
Paljon näkee minä menen ensin-asennetta. Kerran lenkillä ollessani takaa tuli
isompi yhdistelmäkuljetus, sen takaa lähti auto ohittamaan ja edestä tuli
vastaan isompi kuljetus. Siinä kävi vitostie oikeesti ahtaaksi. Ilmavirta nakkeli sinnetänne ja
koin oman turvallisuuden nimissä helpoimmaksi vaihtoehdoksi kääntää oman keulan
kohti suoraan ojaa. Ja vielä mitä, kellään ei kiinnostanut miten kävi, vaan perävalot
hävisivät sen siliän tien. Välillä tuntuu, että autoilijan on pakko testata
kuinka pieneen rakoon se oma koppimopo mahtuu. Muiden kustannuksella.
”Menkööt nuo trikoopellet ja sukkahousumiehet muualle
täältä polkemaan!” Heti kuuluu torven soittoa, kun satut polkemaan ajotien
laidassa. Lukemattomia kertoja nyrkin heilutusta ja kansainvälisiä merkkejä taustapeilistä. Vesilätäköstä lentää kurat naamalle ja sivupeili hipoo turhan
läheltä. Välkytellään valoja ja vedetään niin sanotusti liinat nokan edestä
kiinni. Miksi? Vahinko ei tule kello kaulassa, tiedättehän.
Liikennesäännöt pätevät yhtä
lailla myös pyöräilijälle. Pyöräilijöiden ajaminen ajotiellä saattaa välillä
ihmetyttää. Tämä on joissain tilanteissa turvallisuusseikka. Iso porukka
pyöräilijöitä kävelijöiden sekaan suuremmilla nopeuksilla on riskitekijä. Monia
vaaratilanteita kevyenliikenteen väylällä on sattunut myös jalankulkijoiden
kanssa. Musti kävelee toisella puolen tietä kuin taluttaja ja kaistalla
kävellään kolme rinnakkain. Takaa tulevan tilannenopeus pitää olla kohdillaan
ja kilikello vireessä.
Porukalla että yksittäin pyörällä
liikkuen pyritään poikkeuksetta noudattamaan yleisiä sääntöjä; väistetään,
pysähdytään, jalkaudutaan. Porukkalenkeillä on pyöräilijöillä yhteiset
ajosäännöt, joilla pyritään turvaamaan niin pyöräilijöiden kuin kanssa
liikkujien turvallisuus.
Klisee halpa henkivakuutus eli
kypärä ei ole nolo. En minä edes kehtaisi lähteä ajamaan ilman kypärää. Pimeällä puetaan asianmukaisesti heijastinliivi ja
kulkupeli varustetaan valoilla. Ihan vaan oman turvallisuuden vuoksi. Kypärä on
pelastanut allekirjoittaneen lukemattomia kertoja.Ties monta kertaa pää ja aivot olisivat tohjona ja muussina, jos sitä kypärää ei olisi ollut suojaamassa. Tuskin edes tässä istuisin tätä naputtelemassa. Kypärän voi jättää naulaan,
jos kokee, että siellä pääkopassa ei ole mitään suojeltavaa.
Kyllähän pyöräilijöilläkin on
välillä peiliin katsomisen paikka, ei mekään olla teiden omistajia, vaikka
vedetäänkin ne nopeat varusteet niskaan ja huippuunsa viritelty aerodynaaminen
hiilikuitukampe alle. Onhan tässä miettimisen aihetta puolin ja toisin. Miettikääpä sitä, jos vahinko sattuisikin omalle kohdalle? Pahimmassa tapauksessa sen ei tarvi sattua kuin just sen ainoan kerran. Omalla asenteella ja käyttäytymisellä voi vaikuttaa aika moneen lopputulokseen.
https://www.facebook.com/fincycling/ |
Kolumni Koikkarissa samasta aiheesta.