sunnuntai 21. elokuuta 2016

#kotimatkalla

Kyllä maailman kärki menee kovaa. Nää on niitä hienoja hetkiä, jotka jää päänupin sopukoihin odottamaan seuraavaa koitosta. 
2016 UCI Women World Tour Crescent Vårgårda on saatu tänään päätökseen. 
Suomesta meitä oli kuusi kuskia Maajoukkueessa. Meikäläisen huono tuuri jatkui, torstaina oli orastavaa flunssan poikasta ja niin se sitten meni, että vaikutti melkoisesti ajoon. En halua selitellä,mutta kyllä kroppa kertoo onko se kunnossa vaiko ei. Siitä huolimatta hyvillä mielin viivalle. Perjantaina koitoksena 42km mittainen joukkueaika-ajo. 12km jlk kutistuimme neljään, ja pystyimme jauhaminen viime vuoden aikaa reilu 2min pataan. Hyvä me. Tempossa ajaminen sujui, mutta tiesin heti kuinka se tulee huonossa lykyssä vaikuttamaan sunnuntaihin.
Lauantai ja sunnuntai aamut oli karmeita. Tauti koitti kovasti pukata päälle. Se tuntuikin sit maantiekisassa heti alusta asti. Taistelun niin pitkälle kuin olo antoi myöden. Turha jossitella. Kärki meni kovaa ja enempää ei kropassa saanut revittyä tehoja irti. Se siitä. Heti vauhdin noustessa sai katsella pääjoukon hännillä savupilveä. Lohtua ja uskoa huomiseen toi Lepistön Lotan hieno kakkossija. Suomestakin on mahdollista ponnistaa, niin kun Lotta on hienosti sen viime vuosina näyttänyt ja asettanut tienviittoja matkallaan yhdeksi parhaimmaksi naispyöräilijäksi maailmalla.

Nyt on aika levätä. Kokonaisuudessaan tämä 4vkon reissu on sekä antanut että ottanut. Kroppa on nyt viety äärimmilleen ja tuloskunto on nyt sen mukainen. Enempää ei ole enää mistä antaa. Vaikka epäonnistumiset nakertaa ikuista perfektionistia, on aika löysätä hihnaa. Tiivis on ollut tahti ja niin on pitänytkin. Töitä tehdään ja vielä on tekemättömiä töitä lukemattomasti edessä. Ero kansainväliselle tasolle on vielä kuilun sävyinen, mutta kaikki on mahdollista.

Kotiintuomisia on reppu pullollaan. Olen nyt saanut kokea monenlaista kisahuumaa, nähnyt uusia paikkoja, tutustunut uusiin ihmisiin ja nähnyt pintaraapaisun siitä, mitä on olla pyöräilijä. Isolla Peellä. 







keskiviikko 17. elokuuta 2016

Kaikki on päästä kii

Asiat ei todellakaan oo nii yksinkertaisia. 

Paperilla ne näyttää nii hemmetin simppeleiltä, suorilta pensselin vedoilta valkoisella arkilla.

Se on helpommin sanottu kuin tehty.

Kukaan muu ei pääse sun korvien väliin kertomaan mikä on totta ja mikä ei. Mikä oikein, mikä väärin.

Kuori pullistelee, paineet purkautuu sauhuten poksautellen tärykalvot mennessään. 

Sä vaan katoat, hukut omaan ajatuksen virtaan. 

Loppupeleissä Sä oot itse se ainoa este menestyksen tiellä. Olet sitten fyysisesti vahvempi taikka heikompi, Loppusilaus on päästä kii.

Negatiivisten tunteiden ja fiilisten muuttaminen positiiviseksi ajatteluksi on vaikeaa sellaiselle, jolla on paha tapa määrittää itseään tuloksen tai suorituksen kautta. Epäonnistuminen on pahinta myrkkyä. Ei oikeastaan häviäminen vaan itsensä pettäminen, itseensä pettyminen. "Olisit pystynyt paljon parempaan, Pulla."

Positiivisen asenteen kääntäminen autopilotille vaatii raskaan ajatustyön. Herkälle, tunteelliselle, ajattelevalle ihmiselle ajatusten ja tunteiden lokerointi voi olla haastavaa. Toisille se on helppoa, työntää asiat syrjään niitä sen kummemmin miettimättä. Sitten on meitä, jotka miettivät, pohtivat, pyörittelevät ja analysoivat. Se on rikkaus, vahvuus, kun sen osaa käyttää hyödyksi. Ei auta ohje: älä mieti turhaan, älä ressaa, unohda ja mene eteenpäin. 
Ehei, ei se mene niin. Omaa mieltä ja toimintatapaa ei voi niin helposti muuttaa, mutta voit löytää sopivat työkalut niiden työstämiseen ja vahvistamiseen. Toimintatapoja ja työkaluja on riittävästi.

Ja ehkä myöskin tää korvienvälijuttu on hieman vaijettu asia, tabu. Eihän kukaan nyt halua hullu-leimaa otsaan. Tästä on hieman monimutkaisempaa keskustella ja ehkä urheilijan myös itsellään myöntää. On jotenkin helpompaa vedota päivän fyysiseen kuntoon, kuin päänupin hajoamiseen. Tää ei missään nimessä ole yhtään hävettävä tai väheksyttävä seikka, päinvastoin. 

Puhuminen on mulle parasta lääkettä. Asioiden ääneen sanominen auttaa jäsentelemään ja ymmärtämään pään sisäisiä aivotuksia. Monestikin ne saavat sitten kirkkaamman sävyn, kun ne sanoo ääneen. Ei tää nyt niin paha juttu ollutkaan. 

Teoriassa tavallaan tietää miten asiat saa muutettua, mut käytännön toteutus on hankalampaa. Miten paljon oman pääkopan toiminnalla onkaan vaikutusta isomman kuvan toimivuuteen. 

Omalta kohdaltani tää tarkoittaa sitä, että on hankalaa olla tyytyväinen edes pienenpieneen onnistumiseen. Välissä täytyy muistuttaa itse itseään (vaikka yleensä tässä kohtaa sen tekee muut), että ei Roomaakaan yhdessä yössä ole rakennettu. Se johtuu siitä, että kehittymisen tarve ja tuloksen tekeminen on prioriteettirjestyksen kärkipäässä. Kun tavoitteet on asetettu, niiden eteen tehdään ihan saamaristi töitä. Itsesääli ja itsensä mollaaminen ovat myrkyn oleelliset ainesosaset ja päämäärän saavuttamisen esteenä. Mene askel kuplasta poispäin ja näe jo ne saavutetut tulokset ja onnistumiset. Pistä toiseen vaakakuppiin ne asiat, jotka ovat hidastaneet kulkua. Kumman kupin annat kallistua enemmän?

Monet painivat jossain vaiheessa epävarmuuden ja huonommuuden tunteiden kanssa. Selätykseen ja niskalenkkiin on heittää muutama vinkki kehiin:

Ole itsellesi armollinen. Keskity yhteen asiaan kerrallaan. Kehitä itseäsi askel kerrallaan. Anna tunteiden tulla ja käsittele, pura ne heti auki. Kaikista vaikeista vastoinkäymisistä huolimatta tiedät mihin olet menossa, tavoite on kirkkaana edessä. Jätä muiden arvostelut omaan arvoonsa. Katso peiliin, kehu itseäsi. Se ei ole itserakasta, vaan itsensä arvostamista ja hyväksymistä. 

Urheilun isojapieniä kysymyksiä

Nyt varsinkin tärkeiden, suurten arvokisojen alla tietty ilmiö korostuu. Oli laji kuin laji, kisa kuin kisa. Urheillaanko pelkästään tuloksen vuoksi? Tehdäänkö tuhansia tunteja töitä siksi, että ruudun takaa pahin arvosteluraati, penkkiurheilijoiden tiukka piinapenkki on valmiina kääntämään veistä harvassa, kun ei kannetakkaan kultaa kaappiin, edes niitä himmeämpiä metallinpalasia tuliaisina? En toki halua yleistää, mutta joukkoon mahtuu monta monituista. 

Ollaanhan me urheiluhullua kansaa, siitä ei pääse mihinkään, yli eikä ympäri. Ja se on hieno juttu se. Tukea ja kannustusta löytyy, mutta miten käy jos tulos onkin ennakko-odotuksista too far away. Vain murto-osa urheilijan elämästä, arjesta, työstä, välittyy ruudun ulkopuolelle.  Näemme vain sen kriittisimmän hetken, mahdollisen työn tuottaman kypsän hedelmän.

Sitten joudutaan median myllytykseen. Lausunnon antaminen suorituksen jälkeen ei nyt saata tulla aivan itsestään. Tunneskaalaa käydään pään sisällä läpi, koita siinä sitten soperrella ja analysoida, kun et itsekään oikein vielä tiedä. Arvostellaan, analysoidaan, keksitään tekosyitä. Kyllä se urheilija sitten kertoo rehellisesti miten meni niinku noin omasta mielestä. Se ei vain muulle yleisölle välttämättä riitä.

Sivusta seuranneena itsekin urheilija kun olen, välillä pistää harmiksi muiden puolesta. Kuka nyt tahallaan lähtee tekemään huonoa suoritusta arvokisa-areenalle. Suhteellisen pientä prosenttia veikkaisin. Kaikki se työ,  satsaus, tuhannet tunnit. Tuskin ovat turhia olleet. 

Urheilu on yksi hienoimmista asioista. Pidetään se arvostaminen aiheena. Annetaan urheilijoiden tehdä se minkä he parhaiten osaavat. Se riittää siihen mihin se riittää. Iloitaan kun on aihetta iloon, tuetaan kun sitä eniten tarvitaan. Pidetään yhdessä yllä hienoa, suomalaista urheiluhenkeä ja ollaan ylpeitä siitä, mitä ikinä saavutetaankaan. 

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Ladies Tour of Norway

Norjan keissi on pulkassa. Tähän alkuun isot kiitokset koko meidän maajoukkueelle ja huoltajille. Porukan henki oli vailla vertaa ja tukea että kannustusta riitti. Lisäksi täytyy norskeja sen verta myös kehua kisajärjestelyistä. Kaikki toimi paremmin ku hyvin! En muista kisaa, joka olis yhtä hyvin järjestetty kuin täällä.

Kisaturnee oli keleineen ja reitteineen hyvin haastava ja viivalla oli tosi kovatasoista porukkaa. 
Tässä vielä linkki järjestäjän sivulle, sieltä tarkemmat speksit ja tulokset jokaiselta etapilta.

Muut joukkueen kuskit edustivat hyvin suomalaista naispyöräilyä varmoin tasaisin tuloksin. Mulla meni koko kisaturnee suorastaan enemmän kuin poskelleen.

Perjantain Etappi oli melkoisen painajaismainen. Kylmä keli ja vettä satoi kuin saavista kaatamalla. Tiet oli täynnä vettä ja suu täynnä hiekkamössöä. Pyörä oli vaikea hallita kovassa vauhdissa ja tiet oli kuin liukumiina. Tättärää ja Törmäsen tytär mennä muksahti nurin kisan keskivaiheilla näyttävästi nurin. Kova tälli rotvallin reunaan perse edellä. Huoltajat oli salamana paikalla ja niin alkoi armoton takaa-ajo.
Sama meininki jatkui eilisessä etapilla, kun jo 20km lähdöstä taas meikäläinen kynti norjalaisen pikitien pintaa. Edessä pari kuskia kolaroi ja mä tietty siihen samaan läjän. Taas vasen puoli otti damagea. Mähän en keskeytä ellei ole pää kainalossa. Siispä taas painettiin tiukkaa peesiä huoltoauton takalasissa kiinni. Eilinen osoitti taas, kuinka olosuhteet voi muuttua silmänräpäyksessä. Taas tuli vettä ku sieltä itsestään. Oon ajanu aikasemmin pahassa kelissä,no probleemo, mut tää oli jo kyllä melekosen hc.
Nihkeetä oli lähteä tänään viivalle. Tällit haittasi ajoa ja edellisten päivien takaa-ajo painoi reisissä liikaa. Enää ei rahkeet riittänyt. Silti sain jokaiselta etapilta tuloksen.

Toki harmittaa ku pientä oravan talvella, jolla on käpy jäässä. Mut sattumukset kuuluu tähän lajiin, harmi vaan että ne sattui juuri tähän kisarupeamaan. Pahemminkin olisi tietty voinu sattua. Pyörä kunnossa ja nahka uusii onneksi melko nopsaan. Henkiset kolhut nyt vaatii hieman enemmän aikaa. Nuolen haavani jälleen ja nostan leuan pystyyn. Periksi ei anneta vaikka mikä olis. Se mikä ei tapa, niin vahvistaa. Tästä on hyvä jatkaa. Ens viikolla odottaa maailmancuppi.





Kuva: Henry Saarelainen 


maanantai 8. elokuuta 2016

4/4

No nyt ollaa sit iha finaalissa. Mennäänpä aluksi muutama steppi taakse päin. Kisakauden aloitus oli siis Porissa viikkoa ennen SM-maantietä, sitä ennen hädin tuskin tuli koskettua pyörään ihan tosi tarkoituksella. Nyt takana kolmen viikon tiukka ränni, meinaan kovia kehittäviä harjoituksia sekä kisastartteja ja mitäs on jäänyt käteen? Usko parempaan huomiseen. Taputan itseäni tässä kohtaa salaa olkapäälle, well done girl. Ja faktat tiskiin ja realiteetit ilimoille. Tämän hetkinen kunto ja taso riittää tähän,  onneksi on vara parantaa ja oh boy i will!

Vaikka tähän mennessä oon ollut tyytyväinen, silti en sitä täysin voi olla. Keskinkertaiseen ei voi olla tyytyväinen kun haluaa olla parempi. Tässä vaiheessa tuo kolmen viikon jakso on vienyt törmäsen tyttärestä hyvin mehut! Ja ai että mä oon nauttinu ajamisesta ja kisaamisesta! It keeps going better and better.

Noh. 

Eilen kisattiin Ronde van Zevenbergen, 50 criterium. Reitti oli tosi haastava ja tekninen mutta hauska ajettava. Viivalla oli n. 45 kuskia. Ensimmäisen välikirin jälkeen pääsin ruotsalaisen kanssa hatkaan,  mutta parin kierroksen jälkeen totesin vauhdin olevan liian kovaa. Sain seurakseni hollantilaisen jonka kanssa jauhettiin monta kierrosta kaksin ennen kuin takaa-ajoporukka saavutti. Tein koko kisan aktiivisesti töitä porukassa ja napsin yhteensä 5 välikiriä sijoin 3x2. Ja 2x3. Olin kisassa 6. Eilinen painoi kyllä vähän jaloissa mutta silti pystyin aktiivisesti ajamaan koko kisan. Katsojia oli paljon ja tunnelma katossa. 

Tänään olikin sitten viimeinen rypistys ja konkreettisen reisillehän se meni. Noh, ei aivan. Ronde van Noordeloos, 40km criterium. 40 kuskia viivalla, joukossa mm. Nina Kesler. Paikalliseen, tyypilliseen tapaan vauhtia ei säästelty missään vaiheessa. Reitti oli tällä kertaa nopea ajettava, leveitä kyläteitä muutamalla kiperällä kurvilla. Teknisesti ei niin haastava, lisämausteen toi tällä kertaa  tuuli, joka aiheutti rakoilua porukassa. Pääsin hyviin asemiin heti alussa irtiottoporukkaan, mutta tällä kertaa jouduin taipumaan ja ajamaan Pääjoukossa maaliin. Pääjoukossa koitettiin lähteä joka kierroksella hatkaan minä mukaan lukien, mutta lopputulemana kärki ajoi 900m mittaisella kierroksella meidät ylös. Pääjoukossa maaliin sijalla 28. Tänään ei ollut jalkaa sen kummempaan, mutta tuli hyvä kova viimeistelyharjoitus ennen Norjan etappikisaa, Ladies Tour of Norway. 

Meikän kissanpäivät alakaapi nytten! Nyt pari päivää palauttelua tiedossa ja toivottavasti mukavia hetkiä täällä eurooppalaisen pyöräilyn paratiisissa. Lento Osloon varattuna torstaille. 

Taidan nauttia kupposen hyvää hollantilaista kahavia ☕ 



sunnuntai 7. elokuuta 2016

#Netherlands

Hollanti on kyllä yllättänyt meikäläisen, juurikin positiivisessa mielessä. Vaikka viikko onkin lyhyt aika, luulen et maalla on paljon enemmän annettavaa ja paljon mielenkiintoisia paikkoja näytettävänä. Still,  i like this place a lot! 

Pieni kyläpahainen. Stolwijk on tällä hetkellä olinpaikkani. Täältä on helppo kulkea kisaan kuin kisaan ja treeniympäristöjä en voi kuin ihmetellä. Vaikka mäkeä ei löydy, pelkkää lättyä vaan melkoisen tuulen kera, reitit on silti aivan mielettömiä;kunnon vihreää maalaisseutua pieninä kylä-ja pyöräilyteistöineen.


Ja mitä tuleekaan kisoihin... Tällä hetkellä Hollannin ja Belgian kisakalenteri on täyteen buukattu. Lähes päivittäin jossain päin maata järjestetään joko kortteli tai maantiekisoja, klubikisoja Hollannissa päivittäin. Joten on paljon varaa mistä valita.


Koska olen vain käytännössä 8 kokonaista päivää täällä, ajan neljä kisaa,  joista kaksi on jo takanapäin. Tänään ja maanantaina vielä kisaillaan ja sen jälkeen valmistaudutaan ensi viikon perjantaina alkavaan Ladies Tour of Norway, kolmipäiväiseen etappikisaan. Lento lähtee torstaina.


Ensimmäinen kisa oli proffacriterium, 65km

profwielerronde van Oostvorne. Viivalla 40. 35 sai tuloksen, minä 16. pelotonissa. 
Kisa lähti heti paukusta vauhdikkaasti liikkeelle ja ensimmäisen välieriin jälkeen porukka repesi. Olin väärässä paikassa väärään aikaan ja jauhoimme pääporukalla yksin ajavia kiinni. Tein kovasti hommia Pääjoukossa ja ajo pysyi tasaisen kovana. Irtiotto porukka ajoi kierroksella ylös ja ajoimme kokonaisuudessaan 44kierrosta. Kierros oli teknisesti haastava, paljon erilaisia kurveja, kiihdytyksessä, mukulakiveä ja kovaa puuskatuulta. Viimeisellä kierroksella menetin hyvän paikkani ja tulin maaliin sitten pelotonin keskivaiheilla. Hyvä ja kova aloitus täällä Hollannissa kaiken kaikkiaan. Kisat ovat täällä niin erilaisia, tarvitaan sopivasti röyhkeyttä ja päätä ajaa oikeassa paikassa. Hyvä fiilis jäi kaikenkaikkiaan kisasta. Olihan siinä soomityttö vähän ihmeissään.

Eilen ajettiin 119,5km Erondegemse Pijl UCI 1.2 kisa. Viivalla 171 kuskia. Pääsin kisaan mixed-tiimin kanssa, jossa ajoi itseni lisäksi viisi hollantilaista sekä yksi aussi. Jälleen kerran alusta asti pidettiin tasaisen kovaa vauhtia ja jonkun verran irtiottoyrityksiä nähtiin. Reitti oli sangen mielenkiintoinen, joka muodostui kolmesta eri osasta. Lyhyempiä loppukierroksia, johon mukaan oltiin saatu myös hiukka mäkeä, jauhettiin muutamaan otteeseen. Tasoerot porukassa oli aika isot ja se näkyi varsinkin alussa todella levottomana ajona. Sai olla kyllä kieli vyön alla, jotta näki minne ajoi tuntemattomalla reitillä kylkeen puskevien pyöräilijöiden seassa. Vauhti ei ollut liian kovaa ja reitti kaikin puolin silti ajettava. Viimeisillä kierroksilla kärkeen oli sen verta tunkua, että paikan pitäminen kävi työstä. Lisää rohkeutta ja röyhkeyttä peliin, niin jo alkais sujumaan paremmin. Sija 37. 101 sai tuloksen, 70Keskeytti.


Hosti täällä on kyllä kans aivan huippu! Legendaa, tarinaa ja hyviä neuvoja riittää. Seurana täällä myös jenkeissä UCI-tiimissä polkea aussityttö sekä Norjasta yksi pyöräilijä. Pääseepähän jakamaan kokemuksia ja muistelemaan mites niitä vieraita kieliä puhutaan.


Ps! Seuratkaa mun kohelluksia snäpissä käyttäjänimellä rosaliina1!

 


maanantai 1. elokuuta 2016

Matkaan lähden

Tänään lähtö sit valkenee. Löydän itseni ja toivottavasti myös matkatavarani illalla Amsterdamin kentältä. Ensimmäinen tukikohtani on Stolwijk. Tarkoitus olisi ajaa 4-5 kisaa Niin Hollannissa että Belgiassa. Isoin kisa tulee heti 6.8 Belgiassa Erondegemse Pijl V 1.2. jonne pääsen mixed-tiimin mukana. Tiimissä lisäkseni ajaa neljä hollantilaista sekä yksi aussi.

Siitä matkani jatkuu Norjaan maajoukkueen kanssa. Kisa on 12.-14.8 Ladies Tour of Norway, jossa mukana maan seurajoukkueiden, Pohjoismaiden maajoukkueet sekä 8 Uci-joukkuetta. Vauhtia siis tiedossa.

Viimeinen pätkä vietetään sitten Ruotsissa ja loppuhuipennuksena maajoukkueen kanssa ajetaan Vårgårdassa 19.-21.8 maailmancuppia.

Sellainen lähes kuukauden mittainen kisarupeama tiedossa. Kotiinpaluu suoritetaan siinä 23.päivän kieppeillä. Oon enemmän kuin innoissani tästä matkasta. Hikkee puskee jo pelekästä ajatuksesta,mutta kaikki haasteet otetaan avosylin vastaan👌