sunnuntai 15. heinäkuuta 2018

U6 Cycle Tour 2018


Juttuhan meni niin, että edeltävä viikko ennen Ruotsin keikkaa, vedin kovan viikkosetin alle, joka huipentui sitten SM-kortteliin. Viikon aikana tuli vedettyä kehittävää reeniä alle kuin pullopersesika. Korttelista ei sen enempää, sillä käteen jäi vaan jäätävän kokoinen mela ohtaan. Reitti olisi ollut minulle kuin nyrkki silmään, mutta tyhjillä jalkapusseilla ei pitkälle pötkitty.


No jokatapauksessa Ruotsiin lähdettiin niin sanotusti avoimin kortein. Oma kunto on vasta hiilautumassa pikkuhiljaa kevään tasolle, joten minkäänlaisia odotuksia tai tavoitteita ei reissulle asetettu edes. Se oli tiedossa, että eeppisen hauskaa reissusta tulisi, kun kerran tiimin muijien kanssa matkaan lähdettiin. Pääasia oli lähteä pitämään hauskaa ja nauttimaan kisaamisesta.


Tidaholmassa pidettä kuuden päivän rääkkiajot ovat aikalailla jo yksi kesän klassikkokisoista. Kuusi päivää,kuusi erilaista etappia ja liuta kovia amatöörejä viivalla. Mitä sitä muuta voi odottaakkaan kuin hapokasta ja ratkiriemukasta menoa? Sitä minäkin.


Meiltä oli mukana minun lisäkseni Heidi "Hazardi irtiottaja" Onger sekä Ida "nokkela mäkikauris" Sten. Huollosta vastasi pääosin Jyrki Terävuo ja Jukka Aalto, sekä tuttuun tapaan myös Aintilan perhe oli kisareissulla.


Etapit alkoi perinteisesti lyhyellä 3,2 km mittaisellä ylämäkiprologirykäisyllä, jossa varmasti sai puskettua ylimääräiset jännityshöyryt pihalle ja maitohapot korviin asti. Tuloslistalla keikuttiin hyvissä asemissa ennen ensimmäistä maantie-etappia.




Naamat oli enemmän kuin messingillä ensimmäisen maantiekisan jälkeen hienon tiimiajon jälkeen. Vaikka meno olikin pääporukassa rykivää ja sangen hermostunutta, mutta se ei paljoa hetkauttanut. Kaikki inhottavat kasat onnistuttiin välttämään oikealla sijoittumisella ja aktiivisella keulatyöskentelyllä. Heidi loisti taas omintakeiseen tyyliinsä kiusaamalla muita hatkayrityksillä. Radalla oli yksi isompi nousu ja vauhdikas hiekkatielasku, jossa porukka aina rakoili, mutta yleensä ensimmäinen maantie-etappi päättyy massakirii, niin tälläkin kertaa. Ida ja minä päätettiin pelata upporikasta ja rutiköyhää viimeisillä kilometreillä pistämällä kahden kuskin kirijunan pystyyn. Ida veti kuin heikkopää, mutta isompien tiimin hengittäessä niskaan jouduin avaamaan kirin hieman liian aikaisin ja jouduin vielä ennen kalkkiviivaa käsirysyyn. Muijjilla oli mieltäylentävä päivä. Ensimmäisestä pidemmästä siivusta selvittiin, mutta toivottiin samalla ajojalan olevan edelleen syönnillään!



Teamin taktiset askelmerkit nassahtivat kolmannella etapilla taas sujuvasti paikoilleen. Edessä oli mäkinen etappi ja polttava helle ei tehnyt ajosta ainakaan helpompaa.
Ensimmäinen kierros (matka 3x31km) mentiin pelotonissa aika lailla kyttäillen ja käsijarrulla semmosta lepposta lenkkeilyvauhtia ensimmäisiin mäkiin asti. Toisella kierroksella kuskit heräsivät kunnon kissa-hiirileikkiin, kun iskuja alkoi sadella vuoron perään, useaan otteeseen myös allekirjoittaneen omasta aloitteesta. Sama meno jatkui myös viimeisellä kierroksella. Mäkiin tultiin vauhdilla, kun kärki koitti tiputtaa peesarit takahatkaan narisemaan.


Toni&Tonin raidat keikkuivat alusta asti hienosti keulilla. Tytöillä oli jälleen kunnon työpäivä kolmen hengen joukkueella isompia tiimejä vastaan. Ajamaanhan tänne on tultu! Ajoin aktiivisesti kaksi viimeistä kierrosta lähtien iskuihin mukaan ja tekemällä omia yrityksiä. Yhden iskun päätteeksi Heidi "Hasardi" Onger päätti lähteä hatkaan saaden peräänsä ruotsalaisen kuskin. Siinä sitten Idan kanssa tulppailtiin keulilla ja karkulaisten hatka pysyi hyvän tovin pelotonin etupuolella. Pääjoukko oli aikansa hämmennyksissä, ennen kuin lähti takaa-ajoon.
Ida hienosti ajoi porukassa ja pääsi tuoreemmalla jalalla viimeiseen maalinousuun. Ida todisti upeasti mäennousukykynsä pokatessa itselleen kymmenennen sijan! Loistavaa työtä! Heidi ajoi myös pääporukassa maaliin ja meikäläinen tyhjiksi tykitetyillä jaloilla tuli pääporukan perässä maaliviivan yli.
Torstain kortteli tarjosi vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Kahden kilsan mittaiseen kierrokseen oli ympätty niin vauhdikasta suoraa kuin kimuranttia kurvia. Sehän tiesi, että alusta asti pidettiin kovaa vauhtia ja niin myös tehtiin. Kovasti oli keulalla kuhinaa, mutta tytöt pystyivät aktiivisesti seuraamaan kärkeä. Ajoitin nousuni tällä lertaa hyvin hampaat irveessä jalkojen huutaessa hoosiannaa, kun viimeisestä kurvista loppusuoran auetessa pääsin aloittamaan pitkän kirin viidenneltä paikalta jonossa. Sieltä väkisin napsin pari sijaa ja kuittasin maalivivvan kolmantena. Voi sitä riemun määrää! Finally jotain hyvää tähän risukasaan! Ida ja Heidikin tulivat maaliin hienosti pääjoukn etupäässä. 

Perjantain maantie-etappi tarjoili edelleen helteisessä kelissä melkoista romurallia, kun reitti kulki peltojen välissä ylös ja alas huonokuntoisilla teillä. Mäkeä oli luvassa koko matkalle. Tiedossa oli viikon kovin rypistys, sillä takana oli jo kuitenkin muuama kilometri kisattu jo valmiiksi. Paikoitelleen tie oli tosi huonossa kunnossa ja pitkissä laskuissa sai olla kieli keskellä suuta, että pysyi edes jotenkuten tiellä. Idalla ja Heidillä mäki nousi mallikkaasti ja niin irtosikin meidän mäkikauriille Idalle pääporukan kirissä 9.sija! Heidi tuli hienosti pääporukan takana maaliin. Minä jouduin taipumaan äkillisistä terveydellisistä syistä ja pyörittelin takahatkassa takaperin maaliin.
Ennakkoasetelmat enteilevät kokonaiskisassa Idalle hyvää, kun hän oli ajanut prologin vahvasti ja pystynyt suoriutumaan jokaisesta yhteislähdöstä kunnialla. Heidi jatkoi tempossa tasaista suorittamista niin kuin jokaisella muullakin etapilla. Kärsin edelleen terveydellisistä ongelmista, joten lähdin  starttaamaan tempoon vain puolivaloilla.

Ida piti pintansa ollen tempossa 13. ja näin ollen pystyi turvaamaan kokonaissijoituksen juuri kymppisakissa! Mahtavaa! Heidi ja Rosa olivat sijoilla ynnämuut.
Tiimin värejä nähtiin niin kisan aikana kuin podiumillakin, kun onnistuin torstain kovalla ajolla saamaan tiimille podiumpaikan torstain korttelissa!
Kokonaisuudessaa reissu oli tiimin kuskeille onnistunut, sillä pystyimme vähäisestä lukumäärästä huolimatta tekemään itsemme näkyviksi kisan aikana ja olemaan enemmän kuin aktiivisia sekä tekemään kisasta kisan. Yksittäisillä etapeilla onnistuttiin nimen omaan suorituksissa vaikka se ei välttämättä tuloslistalla näykään. Pyöräily on tästä syystä metka juttu, sillä tuloslista ei välttämättä suoraan kerro sitä mitä kisan aikana tapahtuu!
Lätkäjätkävilleä ei vielä viikon aikana ole kuunneltu tarpeeksi, joten sen tietää mikä Skodan kajareista kotimatkalla raikaa!
Iso kiitos ja kumarrus ja anteeksipyyntö meidän huollolle, kun ovat meidän kälätystä jaksaneet kuunnella ja pyöriä rassata! You rock!

Muutenkin U6 Cycle Tour on tapahtumana hieno. Ikäluokat ovatihan pikkujunnuista senioreihin. Myös paljon muita suomalaisia kuskeja oli lähtenyt mukaan ottamaan mittaa toisistaan näihin karkeloihin. Kannustusta sai yllin kyllin reittien varsilla. Kisa on tasoltaan sopiva, tarpeeksi haastetta ja varmasti helpolla ei sijoitukset irtoa. Ja mikä parasta, kelit oli tänä vuonna kohillaan, vaikka jatkuva paahtava kuumuus toikin lisämausteensa kisan kulkuun.



keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Here I go again!

Check that face! @https://www.invisiblehillcycling.com/
Osimoilleen kuukausi takaperin oon jukaissut tekstiä edellisen kerran täällä blogin puolella. Syy on melkein ilmiselvä, sillä en ole ehtinyt pään hakkaamiselta suoltaa törkeyksiä ja kamalaa avautumista tänne somen puolelle. No ei, vaikka pinnaa on kiristänyt ja hermoja hiertänyt, en ole lyönyt ohtaani pitkin seiniä, vaikka mieli olisi tehnyt. Tuon oman kupolin jumppaaminen on vienyt kuitenkin aika paljon voimavaroja, mutta nyt tuntuu paremmalta kuin pitkiin aikoihin! Päänuppi pysyy hyvin kasassa, mutta entäs ne ajojalat? Kadoksissa, mutta eiköhän nekin sieltä esiin vielä kaivella.

Niin, kulissien takana on kuohunut, enkä liiemmin ole sen takia viitsinyt somea päivitellä, täysin ymmärrettävästä syystä. Pelkästään arkipäivän läpivienti on ottanut voimille, eikä siihen liiemmin paljon ylimääräisiä juttuja ole itselle halunnut ottaa. Ja tauko kaikesta pyöräilyyn ja urheiluun liittyvästä teki  enemmän kuin hyvää. Kiitos ja anteeksi heille, jotka ovat tämän ailahtelevan ajanjakson vierellä kulkeneet ja potkineet tätä muijaa persuksille.

No mutta mitäs tässä menneen kuukauden aikana on tapahtunutkaan?

Suomeen tosiaan palattuani palloilin muutamaan otteeseen lääkärin vastaanotolla, joilloin alettiin hoitamaan kropassa pesiviä tulehduksia. Suuri kiitos tästä Kallion Petrille Mehiläiseen asiantuntevasta tuesta! Kuitenkin parin viikon sisään lääkkeet eivät tehonneet odotetusti, vaan marssin sitten uudestaan vaatimaan hoitoa. Lopputulemana nyt hoidetaan kytevää astmaa ja tuplattiin allergialääkitys. Huhhei, eipä siinä mitään, henki kulkee jo lähes normaalisti, mutta tehot ovat edelleen hukkateillä. Paras juttu tässä on se, ettei joka ikinen kerta lenkille lähtiessä tarvi miettiä, että tukehtuuko ojan penkalle tai saako yöllä henkeä vai mitä tapahtuu. Hieman pelottavaa.

Kevyesti aloin sitte pari viikkoa takaperin ulkoiluttamaan itseäni ja pyörääni, ihan kevyesti heilutellen jalkoja tunnin aina kerrallaan. Tunne oli kuin bambilla heikoilla jäillä, ihan kuin ei koskaan olisi pyörällä ajanutkaan. Keskari huiteli päätähuimaavasti reilussa kahdessa kympissä, mut so what! Nautin, niin nautin taas siitä tunteesta, kun pääsi viilettelemään ulkoilmaan. Päätin sitten osallistua SM-kisoihin, jotka todellisuudessa kolkutteli aivan liian aikaisin kuntoon nähden. Mutta minuapa ei kiinnostanut se, että pyörä ei liikahtanut mihinkään. Tärkeää itselle oli se, että saisin sen apinan pois selästä ja pääsisin viivalle, oli kunto mikähyvänsä. Pari kovempaa treeniä ennen SM-kisoja ja kone yski huolella. 

Kisoihin oli helppo lähteä, kun ei ollut minkäänlaisia suorituspaineita tai sen kummempia odotuksia. Miten niitä olisi voinut edes ollakkaan, koska valehtelematta olen huonnoimmassa kunnossa tällä hetkellä mitä koskaan. Mitäpä tätä tosiasiaa kaunistelemaan. Sen kyllä jokainen tietää että jos olet monta kuukautta enempi vähempi kipeänä ja harjoittelematta, ei siinä ainakaan mitään superkompensaatiota ennen tärkeää kisaa pääse syntymään. Tavoite oli lähteä viivalle ja molempina päivinä se toteutui.

Team Toni&Toni. @https://www.invisiblehillcycling.com/
Viime viikonloppu eli 29.6.-1.7. oli suomalaisen maantiepyöräilyn juhlaa, kun Noormarkussa kisailtiin maantiepyöräilyn herruudesta niin tempossa kuin yhteislähdössä. Ihan itseäkin huvittaa oma suoritus perjantain aika-ajossa, kun kirjaimellisesti en päässyt mihinkään. Ajelin semmoista reipasta lenkkivauhtia, mutta olin silti tyytyväinen, vaikka jäinkin tuloslistan häntäpäähän. Sentään ajoin ja pääsin maaliin! Mieltä lämmitti se, että tiimi pokkasi lähes kaiken mitä oli jaossa; niin henkilökohtaisessa kuin joukkuekilpailussakin kaksi kirkkainta mitalia. Go girls!
@https://www.invisiblehillcycling.com/

Lauantaina maantiestartissa oli lähes ennätykselliset reilu kolmekymmentä muijaa viivalla. Joukkueen taktiikka oli selkeä; dominoikaa, ajakaa muilta jalat ja varmistakaa siniristipaita. No niinhän siinä kävi, että Lotta uusi mestaruutensa seitsemännen kerran peräkkäin. Hatunnosto meidän tytöille, jotka pistivät itsensä tiimin puolesta likoon. Oma jalka oli yllättävän hyvällä syönnillä, alussa olin tovin aikaa karkuteillä CCH:n Koskelan Elinan kanssa, jonka sain vanaveteeni iskuni jälkeen ensimmäisen kierroksen lopulla. Pidettiin hyvää paritempoa keulilla eron ollessa pääjoukkoon parhimmillaan puolisen toista minuuttia ja pistettiin muut ajojahtiin tuhlaamaan omia voimia. Pääryhmä ajoi meidät ylös ja meidän tytöt jatkoi iskutusta. Tein siinä sitten käskystä vielä pari leadoutia ja ajoin itseni jalattomaksi. Heitin sivuun juuri ennen viimeistä kierrosta. Tuloksissa dnf, mutta se fiilis mikä jäi ajamisesta oli sinänsä voitto minulle. Vaikka SM-kisat ovatkin tietynlainen tason mittari, mutta itselleni oli nyt tärkeämpää todistaa se, että huonosta vireestä ja kunnosta huolimatta pystyin antamaan panokseni joukkueelle. Enemmän saan siitä, että teen hyvän suorituksen, kuin peesaamalla mahdollisesti saisin paremman tuloksen. No thanks tässä vaiheessa, kun pyrkimys on parempaan kisakuntoon loppukautta ajatellen.


Those emotions with good frieds!

Team Toni&Toni, you rock girls!

Linkistä
vielä pääsee katsomaan, miten ne mitalit meni maantieajossa jakoon.


Nyt sitten viritellään taas ennen seuraavaa strattia, joka on SM-kortteli tämän viikon perjantaina. Mestaruudet ratkotaan Vantaalla klo 14 alkaen ja kisapaikkana Heureka. Kisa ajetaan SM-viikon yhteydessä ja samassa pihapiirissä pääsee katsomaan trialpyöräilyn taiturointia.

Siitä sitten melkein suorinta tietä naapurimaahan eli Ruotsiin ajamaan kesän yksi klassikkokilpailu, U6 Cycle Tour. Kuusi päivää, kuusi kisaa. Siinä on taas tapahtumaa kerrakseen. Tästä turneesta lisää myöhemmin! 

Eli nyt palataan normaaliin päiväjärjestykseen reenaamisen osalta. Hyviä kisoja siinä sivussa ja loppukaudeksi kova isku päälle! 
Cycling is also having fun and supporting each other (Laura Vainionpää)! @https://www.invisiblehillcycling.com/



lauantai 2. kesäkuuta 2018

Älä hakkaa päätäs seinään

Moromoro Suomesta! Hassuin tunne Helsinkiin laskeutuessa oli se, että kuulee puhuttavan omaa kieltä joka paikassa. Kolme kuukautta kuunnelleena sitä hollannin molokotusta niin oli varsin virkistävää tajuta mitä ympärillä puhuttiin.

Facebookissa ja Instassa ehdin jo lyhyesti kertoa paluustani Suomeen suunniteltua aikasemmin. Ajattelinpa tässä hieman avata, mitä tässä on touhuttu viimeisen kuukauden aikana.

Vaikeudet alkoi maajoukkuereisulla Tsekeissä huhtikuun lopulla. Olin tehnyt hyvät ja tasapainoiset kisat alle sen kaatumisesta selviämisen jälkeen ja itsellä oli kyllä jalka niin sanotusti kulullaan. Automatkan aikan Tsekkiin Belgian "leirityksen jälkeen" olin tavallista väsyneempi ja jalka oli raskas. Ajattelin sen olevan vain matkaväsymystä ja ihan ei ollut palautunut valmistavista harjoituksista. Mieli oli korkealla kun pääsi maajoukkueen kanssa kisaamaan. Ekan päivän mantiellä heti startista oli kummia käynnistymisvaikeuksia, mutta selvisin sitten kuitenkin limiitissä maaliin jäätävä puikko ja ihmetys otsassa. Seuraavana päivänä olo oli edelleen tukala ja tukkoinen ja noutaja tuli alta aikayksikön. Silti siinä kihnuttelin maaliin ja käytiin sitten tsekkamassa seuraavan päivän temporeitti palautteluksi. Onni sinänsä, etten alittanut aikalimiittiä, koska illalla iski aivan jäätävä yskä ja nousi kuume. Keuhkot aivan tulessa ja yskiessä tuntui pursuavan korvista ja nenästä kaikki pihalle,
Eipä siinä sitten, kotiin ottamaan lepiä ja sluibaamaan. Kovin paikka oli se, että joutu passaamaan Lekkerkerkin kauna odotetun korttelikisan ja ajamaan puolikuntoisena samaisen UCI-kisan ,jossa viime vuona loukkasin tämän surkuhupaisan ranteeni. Oireet katosi siis siinä määrin, että uskalsi aloittaa kevyen harjoittelun. Treeneissä kulki suht ok ja kovempaakin settiä pystyi varovaisesti tekemään. Olen tosi allerginen aina näin keväällä, mutta tällä kertaa se oli jotain out of the scene.

Ranskan reissu meni sitten miten meni eli päin vihkoa. Fiilis sitä ennen oli luottavainen, että tällä kertaa pystyisi edes omaan perussuoritukseen sairastelusta huolimatta. Jo matkustamisen jälkeinen avaava lenkki oli melkoinen shokki ja lihat ihan hyytelöä. Allergia puski kunnolla päälle. Seuraavan päivän kisa jäi alkumetreille, kun sain hirveän ahistuskohtauksen. Säikähdin tilannetta niin paljon, etä se purkautui sitten keskellä tietä hyperventilaationa ja itkukohtauksena. Menin aivan shokkiin koko tilanteesta. Keuhkot yski verta ja jokaikinen lihas oli vetelä. Seuraavana päivänä starttasin, ajoin kierroksen ja hyppäsin autoon vähin äänin.

Olo oli kerta kaikkiaan jo niin tukala, että oma mielikin alkoi murtumaan ihan täysin. Pelkkä istuminen hengästytti, saatikka että olisi pystynyt mihinkään huippusuoritukseen, kun meno oli edes omasta tasosta far behind. Ja aivan yhtäkkiä. Puhalsin pelin sitten poikki ja otin ensimmäisen lennon kotiin. Palo käpy niin sanotusti täysin.

Se epätietoisuuden tunne on ehkä kamalinta. Näin jälkikäteen ajateltuna, niin täytyy pystyä nopeampiin päätöksiin itse; ilman mitää huono omaatuntoa tai painetta. Mielessä pyöri kuin toistona viime kevät, kun ranne napsahti paskaksi. Epätietoisuus omasta tilasta ja siitä, mitä kannattaisi tehdä. Tässä kohtaa epätietoisuuden aiheutti se, että halusi kovasti ajaa uuden joukkueen kanssa isot karkelot, kun maajoukkuereissujen välillä olo kuitenkin palasi normaaliksi joksikin aikaa.

Kävin alkuviikosta Turussa Mehilisessä urheilulääkärillä. Sieltähän sitten löytyi syy tähän kaikkeen; keuhkoputken- ja poskiontelon tulehdus, närästys ja allergiaoireet. Hyvä soppa voi pojat. Yleinen jaksaminen ja vire on ihan pohjalukemissa, lääkkeet vetää olon vielä entistä vetelämmäksi. Urheilijat kun tykkää tavoitteenasettelusta, niin oma tavoite on päästä terveeksi asap. Ja sen jälkeen päästä taas nauttimaan ajamisesta. Ja kisaamisesta, kun tiedän milloin olen tarpeeksi valmis siihen.

Mitä tämä tarkoittaa? Paljon lepoa, lepoa ja lepoa. Jätin pyöränkin ihan suosiolla osiin pyörälaukkuun, ettei vaan alkais polttelemaan turhan aikaisin. Tauko tulee nyt oikeastaan passeliin paikkaan. Vietän aikaa vielä ensi viikon etelässä, tulevana keskiviikkona kontrollikäynnille ja siitä viikonloppuna kohti pohjoista. Lääkkeet on onneksi alkaneet puremaan, tämä parin viikon kestänyt viskibasso alkaa taittumaan normaalimman kuuloseksi. Pöpö on pakko saada kropasta pois, ennekuin voi palata normaaliin rytmiin.

Ehei, vaikka nyt jääkin muutamat tärkeät tapahtumat välistä, ei se maailmanloppua aiheuta. Kesää ja kautta on nokosti jäljellä ja varmasti pääsee ajamaan sielunsa kyllyydestä ja nielemään maantiepölyä.

Vuoristorata on paras vertauskuva tässä tilanteessa, vaikka kulutetuin klisee onkin. Välillä vastoinkäymisten jälkeen itsensä tsemppaaminen ja kasaaminen on kuin suossa rämpimistä, aina välillä. Joudut kokoamaan itsesi uudestaan ja uudestaan. Mutta loppupeleissä se tekee susta vaan paljon vahvemman. Pettymykset kuuluu urheiluun ja elämään muutenkin. Positiivisen asenteen säilyttäminen ahtaassa paikassa on välillä vaan tosi vaikeaa. Märehtiminen ja itsesäälissä rypeminen ei johda puusta pitkälle, mutta myös negatiiviset tunteet ja ajatukset on hyvä käsitellä ennen eteenpäin siirtymistä. "Miksi kävi näin?" "Mitä voin tehdä asian ratkaisemiseksi?" "Mitä hyvää tilanteessa on?" "Mirä teen seuraavaksi?"Itsepuhe on tärkeää. Paineita on ihan turha ottaa, vaikka se on joskus helpommin sanottu kuin tehty.

"Ei kannata ottaa liian vakavasti" - nojuu, mutta mietippä miltä tutuu jos et voi tehdä sitä omaa juttua, joka on sulle äärittömän tärkeää. Jos hakkaat päätäs seinään, pistä edes kypärä päähän.