perjantai 23. maaliskuuta 2018

Taas sillä pää petti

Hieman tullee tää jälkijunassa, mutta menkööt!

Kolumni 21.2.2018 ”Taas sillä pää petti”

Oma kisakauteni tärähtää käyntiin uuden hollantilaisen joukkueen väreissä reilun kuukauden kuluttua puukenkämaassa. Tällä hetkellä leireilen ja virittelen kuntoa tulevaa kisarupeamaa varten Espanjan lämmössä ja matkani jatkuu parin viikon päästä viime kesän asuinsijoille. Syksyn ja talven antoisat harjoitustunnit jaloissa lähdetään jahtaamaan parasta kautta tähän astisista. Rima on nostettu korkeammalle tänä vuonna ja lähivuosien tavoitteet tähtäävät maailman eliitin joukkoon sekä Tokioon 2020.

Urheilija asettaa omat henkilökohtaiset tavoitteensa niin edessä olevaan kisakauteen, yksittäiseen kilpailuun sekä pidemmälle tulevaisuuteen. Tällä hetkellä monen urheilijan nelivuotinen jakso huipentuu meneillään olevissa talviolympialaisissa. Otetaan esimerkiksi juurikin kyseiset maailmanlaajuiset kinkerit, joissa urheilijat kantavat maansa lippua omissa että koko joukkueen sekä kotimaansa nimissä. Tämä pariviikkoinen ajanjakso on ollut penkkiurheilijalle kutkuttavaa aikaa ruudun tällä puolen, mutta mitähän se mahtaa olla itse urheilijalle siellä ruudun toisella puolella?

Urheilijat ovat olleet valtavassa median pyörityksessä niin ennen kuin jälkeenkin kisasuoritusten. Helppoa on ruudun takana arvostella ja spekuloida syitä ”piloille” menneeseen suoritukseen. Mitaliveikkaustilastot heittelevät laidasta laitaan. Suhteellisuuden taju saattaa hämärtyä mitalin kiilto silmissä. Kun urheilija pystyy venymään parhaaseensa arvokilpailuissa, onko se aivan sysihuono saavutus, vaikka ne kirkkaimmat sijat menivätkin toisaalle?

Lausunnon antaminen suorituksen jälkeen ei välttämättä vastaa todellisia fiiliksiä, vaan helposti voi puhua ohi suunsa ja asian vierestä tunnekuohuissa. Siitähän se varsinainen riemu ratkeaa ja nätisti napsahtaa selittelijän leima otsaan. Tunneskaalaa käydään pään sisällä läpi, koita siinä sitten analysoida, kun et itsekään oikein vielä tiedä. Kyllä se urheilija sitten kertoo miten meni noin niin kuin omasta mielestä. Se ei vaan yleisölle harmillisesi välttämättä riitä.

Etenkin tärkeiden arvokisojen alla tietty ilmiö korostuu, oli laji tai kisa mikä tahansa. Urheillaanko täällä pelkästään tuloksen vuoksi? Tehdäänkö tuhansia tunteja töitä siksi, että ruudun takana penkkiurheilijoiden tiukka asiantunteva arvostelijajoukko on valmiina ryöpsäyttämään palautevyöryn, kun ei kannetakkaan kultaa repputolkulla kotiin? Huippusuoritukset luonnistuvat kyllä vaivattomasti kotisohvalla ja pienetkin virheet huomataan tasan tarkkaan. ”Olisihan tuosta paikasta pitänyt maaliverkon heilua! Pitääkö tuonne mennä noille tolvanoille näyttämään mallia miten ne hommat tehdään?”

Kovin kannustavalta ei tunnu, kun palaat kotiin kaikkesi antaneena ja ensimmäinen kommentti viiltää terän lailla: ” Jaa et voittanutkaan? Sille menit vielä häviämään, ei ole kovin hääviä tuo sinun ynnä muut- sijoitus, pitäisikö vaikka alkaa treenaamaan?”

Toinen aika yleinen letkautus on se, että taas sillä pää petti. ”Senhän tiesi jo lähdössä, että pää sillä ei kestä.” Miksiköhän se pää saattaa pettää? Paineet. Nimenomaan ulkopuolelta tulevat paineet. Urheilija joutuu kestämään aikamoisessa painekattilassa jo valmiiksi, eikä siinä ulkopuoliset länkyttäjät paljoa tilannetta ainakaan helpota.

Tähänkin tilanteeseen sopii passelisti kuvaus, että koitapa astua hetkeksi toisen saappaisiin. Asiattomat kommentit pistävät veren välillä kiehumaan, vaikka suodatin pelaakin hyvin.  Kuka nyt tahallaan lähtee tekemään huonoa suoritusta arvokisa-areenalle, tahallaan niin sanotusti häviämään.

Suomalaiset ovat henkeen ja vereen urheiluhullua kansaa, tuloshulluja siinä sivussa. Tukea ja kannustusta löytyy, mutta miten käy tuloksen jäädessä viivan alle? Minne hävisi se hurmioitunut sinnikäs kannatusjoukko? Vain murto-osa urheilijan elämästä, arjesta ja työstä välittyy ruudun ulkopuolelle.

Urheilu kaikessa monimuotoisuudessaan on hieno asia. Annetaan urheilijoiden tehdä se minkä he parhaiten osaavat. Iloitaan kun on aihetta iloon, tuetaan kun sitä eniten tarvitaan. Pidetään yhdessä yllä hienoa, suomalaista urheiluhenkeä ja ollaan ylpeitä siitä, mitä saavutetaan. Reilun pelin henkeen kuuluisi seistä tukena niin hyvinä kuin niinä heikoimpinakin hetkinä.

tiistai 20. maaliskuuta 2018

Kolmas viikko käyntiin Hollannissa

Early morning ride
Espanjan leirin jälkeen kroppa ja päänuppi sai hyvin tuuletusta (kirjaimellisesti hahah) turisteilun merkeissä ensimmäisen Hollannin viikon aikana. Viikko löysää ja niin sanotusti pään ulkoilutusta fiiliksen mukaan ilman garminia (mitä ei ole stravassa tms niin sitä ei ole tehty vai mite se meni). Äiti tuli hetimiten vierailulle Stolwijkiin osimmoillen, joten viikko kului enempi ja vähempi juurikin turisteilun merkeissä; paikallisia nähtävyyksiä, rentoa hengailua, hyvää ruokaa ja ulkoilua. Sen tietää kun äiti saapuu paikalle, hällä on aina lenkkikamppeet mukana ja niin tällkin kerta. Mutta mikäs sen helpompaa näyttää paikkoja, kun hypät hostin vanhan cityfillarin kyytiin ja lähteä pienelle tourille. Pieni irtiotto arjesta ei tehnyt itsellekän yhtään hullumpaa! 

Lyhytkin tauko ns. tavoitteellisesta treenaamisesta tekee ihmeitä. Palautuminen menneiden viikkojen treeniblokeista toteutui ja hyvällä omalla tunnolla sai hieman niin sanotusti rötväillä. Nyt on ihan eri into piukeena taas treeniohjelmassa kiinni ja valmis tuleviin koitoksiin, kun akut on ladattu.
Gouda

Ihan turistina
Kisakauden avaus häämöttää jo aivan nurkilla. Viime viikonloppuna oli tarkoitus mennä vähän koittamaan jalkaa Amsterdamissa Slotenin viikkokisaan miesten matkaan, mutta se peruutettiin myrskyn vuoksi. Tällä hetkellä joku ihmeen Siperian takatalvi on iskenyt tänne, aivan käsittämättömän kylmät kelit ja tuuli... en muistanutkaan miten kamalaa se voi olla täällä kun soppii aukealla puhaltamaan. Esimerkiksi viime sunnutaina kävin pienellä porukalla heittämässä pitkää pk-siivua ja ihan kaksin käsin sai tangosta pidellä ja koittaa nojata tuuleen ettei lennä tien toiseen laitaan. Voi pojat kuin lystiä oli siitä huolimatta!

Eniveis, kampetta päälle ja hymypyllys ajelemaan. Lumi ja jää ei sentään ole jäänyt maahan pakkasten jälkeen, ei tarvi kaivella hostin ullakon kätköistä luistimia tai suksia. 

Tämä pari viikkoinen vedetään kovia valmistavia treenejä ja ens viikko lasketellaan sitten ennen kauden alotusta. Pistän tähän alle vähän kalenteria, mitä on tulossa lähiviikkoina:

31.3 Volta Limburg Classic (training camp 30.3-1.4)
1.4. Oploo criterium
7.4 Rotterdam criterium
11.4 De Brabantse Pijl 1.1

Edustan täällä siis seuraa ARC Ulysses ja osan kilpailuista ajan Team NH - väreissä. 

Kesä tulee olemaan varsin tapahtumarikas niin hollantilaisen tiimin kanssa että maajoukkuetoiminnan osalta. Lisää myöhemmin! :)






maanantai 5. maaliskuuta 2018

Groetjes!


Espanjan leiri tuli taputeltua liian äkkiä, olishan siellä viihtyny vielä muuan viikon. Varsinkin kun kelit parani huomattavasti loppua kohden. Parempi tämäkin periodi kuin ei mittää. Kotipuolessa piteli semmosia pakkasia, että ei mitään asiaa olis ollu pistää nokkaansa ulos varsinkaan kakspyöräisen kanssa.

Meitä tosiaan oli neljä muijaa Toni&Tonista ja poikia sitten kuus kipaletta leireilemässä, sopivan kokoinen porukka lenkkien heitämiseen. Osa harjoituksista tehtiin sovelletusti yhdessä tuumin ja osa sitten omikseen miten jokaisella omassa ohjelmassa oli tilaa. Pari lenkkiä päästiin myös IBD:n jätkien kanssa ajamaan. Ja lystiähän meillä oli ainakin! Näistä reissuista lisää IBD:n blogissa: http://www.ibdcycling.fi/calpen-leiri-17-2-26-2/

Mulla oli tarkoitus karistella talven karstat jaloista ja saada kehittäviä kilometrejä pyörän päällä. Talven treenit kuitenkin kotopuolessa sujuivat käsileikkauksesta paranemisen puitteissa ja tavoitteena oli tällä kertaa tehdä hyviä pitkiä treenejä ja hakea tuntumaa taas ajamiseen. Tämä toteutui paremmin kuin hyvin ja positiivisia riemunkiljahduksia aiheuttaa se, että ranne kesti tosi hyvin rasitusta. Pientä tuntumaa tuli ainoastaan huonoilla tiepinoilla ja pitkissä laskuissa, mutta tämä puute on korjattavissa ihan helposti kättä vahvistavilla lihasvoimatreeneillä. Puoliero heijastuu tosi vahvasti oikean puoleiseen yläkroppaan, joka koittaa kompensoida alitajuntaisesti vasemman raajan puutteita. Mutta pikkuvikoja kun sen tietää!


Harmittaa kun leirille ei päässyt lähtemään viikkoa aikaisemmin. Harjoittelusta olisi saanut vielä enemmän irti pitemmällä jaksotuksella. Vielä parempi olisi ollut päästä esim. ennen vuoden vaihdetta tekemään ensimmäinen setti maantiepyörällä, mutta aina ei mene nallekarkit tasan. Toisaalta monipuolinen harjoittelu talviolosuhteissa kasvattaa entistä enempi motivaatiota ja palvelee toisella lailla kunnon kehittymistä. Mutta se on tosi kuin vesi, että pyöräilijä tarvii kilometrejä.

Olen nyt muutaman kerran ollut Deniassa leireilemässä ja täytyy sanoa, että se palvelee hyvin monipuolista harjoittelua, koska reittejä on helppo löytää joko lähtöön; lättyä, vaihtelevaa ja kunnon mäkeä. Alkaa jo näillä vuosilla tulla tiet tutuiksi, uutta paljon vielä jäi seuraavaankiin kertaan koluttavaksi. Tähän hätään kepsiraitaa ei ole, mutta esim. mukavaa mäkipätkää on

*Pedreguer - Alcalali - Parcent (CV-720)
*Parcent - Tarbena (CV-715)
*Tarbena - Castell de Castells (CV-75)
*Pego - L'Atzubia - Beniaia - Patro - Planes - Millena - Tollos

Calp on kans yks paikka, jossa yleensä on paljon pyöräilijöitä. Hyvää pätkää myös siellä tienoilla.
Ajopäiviä ja kilometrejeä kertyi jalkoihin sen verran että tämä viikko täällä Hollannissa menee kevyesti palautellessa ja sluibaillessa sekä tietysti kotiutuessa. Tallustelin tuossa aamutuimaan hakemaan vähän murua rinnan alle. Täällä paikat ja systeemit aivan ennallaan, joten kotiutumisessa tuskin tulee olemaan mitään ongelmaa. Hieman jo ikävänpoikanenkin tänne oli, nyt kun muistin kuinka seesteisen rauhallinen paikka tämä on. Innolla odottelen jo ensimmäisiä kunnon treenejä ja tietty kisakauden alkua. Hostilla on jo mopedi verannalla odottamassa ja kisakalenteri muotoutuu pikkuhiljaa.

Se, mikä on muuttunut tässä talven aikana, ei niinkään tämä lokaatio vaan oma suhtautuminen. Hassua, miten sitä viime vuonna tuli niin täynnä intoa ja tarmoa puhkuen omantunnon voimissa valmiina maailman valloitukseen. Hahaha. Asian näkee nykyään hieman eri näkökulmasta; viime vuosi opetti enen kaikkea sen, että missä oma kapasiteetti, raja ja stressin sietokyky menee. Kukaan ei ole seppä syntyessään, sanotaan. Tällä hetkellä oma fiilis kaiken treenaamisen ja kisaamisen suhteen on paljon rennompi. Tottakai odotukset ja tavoitteet on korkealla, mutta niiden aika on myöhemmin ja turhia menestyspaineita on turha repiä tässä vaiheessa. Nyt keskitytään vielä kunnon rakentamiseen ja aloitetaan kisarupeama viisaammin, ettei lähdetä tyhjillä eväillä soitellen sotaan. Turpaanhan siinä tulee ja paha mieli kaiken hyvän päälle.

Viime vuonna tulin prikulleen samana päivänä tänne ja hyppäsin ummikkona samantien kisaamaan ja tottakai alkushokki oli valtava. Kisojen kautta tulee hyvin kovuutta, mutta kisat on hyvä valita viisaasti mistä aloittaa. Koko kausi aikaa painaa kieli vyön alla, sillä päätähtäin on enemmän kesän puolella.

Matkustus ja leiri painaa kropassa sen verran, että tänään naatiskelen kahavia ja käyn pienellä spinnailuilla tutuilla pikkuteillä kun aurinko alkaa enempi lämmittää ja sulattaa varjopaikat. Illalla hierontaan ja koivet uuteen iskuun.

Groetjes!