keskiviikko 23. elokuuta 2017

Miten meni noin niinku omasta mielestä? So how it went overall?


Sen verran vielä viime viikosta, että ajoin kolme kisaa. Torstaina Belgiassa kermissen ja vielä perjantaina ja sunnuntaina proffakorttelit Hollannissa. Muutoinkin viime viikko oli melko raskas ihan tarkoituksen mukaisesti. Alkuviikko vedetiin pari kehittävää harjoitusta ja kisat siihen päälle. Torstaina 85km mittainen kermis oli mukavasti kulullaan. Hieman oli kropan kanssa ongelmia, kun meni nestevajauksen puolelle jostain kummasta syystä ja kaikki energia tuli pihalle,pienet lervat ja heikotukset siiihen päälle.  Ok ajo ja ok tulos kumminkin. Perjantaina oli sitten mielenkiintoinen kisa. Startti ajettiin 20.45 n.600m mittaisella mukularadalla valojen loisteessa. Jännä fiilis ajaa muutoin pilkkopimeässä, pelkkien katu- ja lisävalojen loisteessa. Loistava tunnelma! Viivalla kovia kuskeja ja vauhti oli sen mukaista. Aikani yritin rimpuilla, mutta noutaja tuli. Maaliin pääsin,mutta kummoisia sijoja ei tullut. Perjantain kisan jälkeen alkoi jalka painaa jo aika lailla ja tiesin jo sunnuntain starttiin lähtiessä, että päivästä tulisi muuta kuin helppo. Ja niihän siinä kävi, että iskuihin ei pystynyt vastaamaan ollenkaan, vaikka tasaista kovaa jaksoi painaa vaikka loputtmiin. Jalat oli ihan tyhjät. Ja tottahan toki vettä tuli ku esteristä, joten aika limiitillä sormet ristissä vedettiin kurveja suoraksi.


Viimeinen huiko on vielä edessä. Hyvillä mielin tässä nostaa jalat kattoon pariksi päiväksi ja ottaa vähä huilia. Laiskuus on iskenyt törmäseen nyt huhhuh. Eilen vaihdoin majapaikkaa Belgian Leuveniin, jossa tarkoitus ajaa suomityttöjen kanssa kermissejä. Ensimmäinen satsi ajetaan lauantaista maanantaihin ja seuraava launtaista sunnuntaihin. Kisojen välissä vedetään sitten kehittäviä joukkueharjotuksia. Yay! Sitten karavaani taas kulkee ja meikäläinen pölähtää Suomen kamaralle. 9.-10.9 olis sitten tiedossa kisaamista Toni&Toni-tyttöjen kanssa, kun kisataan Kankaanpäässä Skoda maantiecupin finaali. Priimaa pukkaa. Sitten suorinta tietä kaasujalka suorana pohjoiseen, että ehtiipi maanantaina palaamaan sorvin ääreen eli töihin. Herranjestas sentään.


Kauden päätavoitteena oli päästä ajamaan mahdollsiimman paljon kisoja ja sitä kautta saada kokemusta eurooppalaisesta pyöräilykulttuurista. Kisojen kauttahan se parhain oppi tulee, suoraa toimintaa ja suora palaute. Tähän mennessä kisastartteja on tullut yhteensä (tästä puuttuu vielä jäljellä olevat kisat) 35. Toukokuun kaatuminen pisti paletin totaalisesti sekaisin. Monta tärkeää kisaa jäi välistä ja kunto ehti laskea radikaalisti puolentoista kuukauden breikin aikana. Kuminauha venyi molemmista päistä ja hermot oli tiukalla kuin viulunkieli.

Näin jälkeenpäin on hyvä katsoa taaksepäin ja miettiä menneitä kuukausia. Muistan selevästi ne fiilikset, joita oli ennen kauden alkua. Hieman kyllä suupieliä nykii ylöspäin ja pitää pudistellä päätä omalle pöljyydelle. Tottakai olin valmistautunut siihen mitä tuleman pitää aikaisempien kokemusten perusteella, mutta... niin mutta mitä. Pyöräily on raakaa hommaa. Ja pyöräilijän arki se on oikeasti kovaa hommaa. Joku voi tässä kohtaa ajatella, etteihän sitä muuta ole kuin treenaamista ja kisaamista, mutta siinäpä se. Kun tavallaan "ei tarvitse" tehdä muuta, sitä tuppaa asennoitumaan välillä turhan vakavasti.

Ensinnäkin uuteen ympäristöön kotiutuminen ja arjen uudelleen järjestäminen vie paljon voimavaroja. En tarkoita sitä, ettenkö olisi viihtynyt, mutta tottakai uudet kuviot on jonkinmoinen henkinen haaste. Minulle yksinoleminen ei ole ongelma enkä juurikaan kokenut itseäni yksinäiseksi, puhelinhan on keksitty. Mutta kyllä välillä kaipasi ihan juttukaveria, jonka kanssa olisi voinut vaihtaa kuulumisia kavokkain, livenä. Ja jotenkin kaikkeen turtuu, varsinkin kun on hieman alakuloinen fiilis.

Olen aina pyörittänyt monta palasta samalla kertaa kahdella kädellä ja nyt halusin kokeilla, miten asiat luonnistuu kun keskittyy vain nimenomaan pyöräilyyn. Siinä kävi tosiaankin vähän niin, että nostin itselleni riman aivan liian korkealle ja se johti siihen, että painekattilan kansi alkoi kilistä melko rajusti. Otin aivan liian paljon paineita menestymisestä. Nimenomaan minun piti saada paljon kokemusta ja oppia kisoista, mutta pissin turhan paljon omiin muroihinin sillä, etten ollut mihinkään suoritukseen tyytyväinen ja lopputulemana se alkoi näkyä suoraan oikeasti tuloksissa. Tässäkin kohtaa oppi kantapään kautta.

Itse kisaamiseen ja sen rutinoitumiseen kestää tottua. Varsinkin siihen, kun kisoja ei ole ajanut niin tiheään tahtiin. Kisat ja ajaminen ovat täällä aivan toista maata, niinkuin aikasemmin jo olen sen täällä blogissa todennut. Uuden oppiminen vie aikaa. Ja tottakai, kropalle se on todella iso kuormitus. Tällä hetkellä on selvää missä oma taso on verrattuna kv-vauhtiin. Vauhtia tarvii kinttuihin rutkasti lisää.

Tiimissä on huippuja tyyppejä! Siinä sai olla hieman huuli pyöreänä aluksi, kuinka hyvin kaikki oli ennalta organisoitu isoimmissa kisoissa. Sinne vaan kisapaikalle ja ahteri penkkiin. Kaikki muut huolehdittiin valmiiksi. Älyttömästi tukea ja kannustusta tuli niin tiimikavereilta että huoltajilta. Olihan meillä tosi lystiä. Kyllä tunsi kuuluvansa joukkoon. Mitään ihmeellistä akkamaista draamaa ei ollut kertaakaan, vaan kaikki oli samassa sulassa sovussa hymyissä suin.

Pakko tässä kohtaa kertoa ihan ensimmäinen kisakokemus tällä kaudella. Pölähdin keskelle tiimin leiriä ja osa ei tiennyt vielä, että joku hullu suomalainen tulee ajamaan kauden harmaakeltaisissa väreissä. Siinä sitten hännystellen muita koitin saada jotain tolkkua tiimipalaverissa ennen kisan alkua (ei tuo paikallinen kieli ollut oikein hallussa vielä) ja alta aika yksikön tekemään lähtökuittausta Lähinnä toimin malitauluna, kun koitin jonossa väistellä muiden kilpasiskojen kyynärpäitä ja kampituksia. Kaikilla tuntui olevan pinna kireällä ja kiire kylmän kalseassa kevätsäässä lähtökarsinaan värjöttämään puolta tuntia ennen starttipaukahdusta. Voi jestas sentään kaikki lähti liikkeelle kuin päättömät kanat ja pari kolaria ja ulosajoa sattui jo ensimmäisen vitosen aikana. Voi morje.

Niin kuin sanottu, sain ihan älyttömsti kokemusta nimenomaan pyöräilystä, mutta ennekaikkea opin enemmän itsestäni urheilijana. Miten toimin eri tilanteissa, missä voisin kehittyä ja missä olen jo hyvä. Sehän on selvää, että oppirahat on maksettu tänä vuonna ja takuuvarmasti ensi vuosi tulee olemaan huomattavasti helpompi. Tasan tarkkaan tiedän, millainen kisasysteemi on ja millaista on olla ylipäätänsä koko kausi menossa. Tiedän tarkalleen mitä talven aikana tulee tehdä. Ihan pirusti töitä. 

***
It's been so busy three weeks. So last week my last racing week in Netherlands. I did one kermis in Belgium and also two criteriums in NL. All those three races went pretty well according situation and compared to feelings in legs but ofc i wasn't happy enough to results. But still satisfied that i was able to survive all those races and hard training during those three weeks. Now I take some rest, really need that. Legs are sooooo hurting me right now...haha!

I moved to Belgium yesterday and I'm gonna stay here till 4.9. We race here with finnish national team five kermisses. So excited to race and train with girls here! Still I can't believe that season is almost over. Also it's really nice to race with my finnish team in Skoda Maantiecup Finals in Finland 9.-10.9. I have race only fiew races in Finland in this summer so exciting to see what happens. After that i have to travel straight to back north because I start working again. So goodbye summer, have to return to old normal schedule. Time has gone so freaking fast. I'm gonna miss my "second home" Stolwijk pretty much. 

I came racing here in NL because I wanted to become better cyclist. So simple as that. That was my main goal, to get experience as much as possible. Overall i did 35 races (not including these last ones here in Belgium and Finland). That crash in May ruined my plans for 1,5 months and i missed many important races and also my shape sunk somewhere to the bottom. This season has been the longest and hardest and most eventful and rewarding so far. Yes, I reached my goal. I got so much experience and had so much fun during racing and training. But maybe even more important thing have been that i learned also about myself as becoming athlete.

I still can remember all my feelings before i moved to NL. I already knew what to expect but now my thoughts have changed a little bit. I was really excited but also nervous what's gonna happen and the things will go. My situation back home was also a mess and I was over-stressed. I think that made own difficulties in the beginning. It's not easy to move some new place and start new kind of life. I have to admit that it's stressful situation. But I'm really happy that my host was so kind to me and i loved the place and that small town at the first sight.

I have been always doing many things at the same time, full-day job, studies, training.... so this time I decided only concentrate for training and racing. Sounds pretty easy, yeah? That's not true, sorry to say that. When you are that kind of person who wants to do everything perfectly and want everything right now, you are in very deep shit sooner than you notice. I was thinking way too seriously and I also put myself under pressure too much. Maybe that's why because I really wanted to do good and get results immediately but that was wrong way of thinking. But now I know better. Learning is not to do same mistakes again. I was too hard to myself.

Life is not easy and cycling is hard work. Of course it is if you want to be good. That's not easy at all but hey, what is? The best way to learn cycling and racing is simply just race much as can. There are so many things happening during the race. Watch and learn your own mistakes. You have to be part of that. Enjoy what you are doing. If you like it, you just need to put your best effort there and try to survive. Now I know my limits. There are so much work to do but I'm ready. Next year will be easier. I have done my duties.

I'm really pleased to had this opportunity. I really want to thank all my teammates, stuff and others for all that help and encouragement what I got during this season. Once again, I really had so much fun! No childish drama at all, haha! Overall this has been the most remarkable period of my life as cyclist.

Life is hard, wear a helmet.


torstai 17. elokuuta 2017

Seitsemänosainen postaussarja urheilusta ja urheilijasta - 7 articles about athlete's life (firts writings also in English!)

Selailin tuossa vanhoja postauksia ja keskeneräisiä kirjoituksia täältä blogin arkistosta. Muutama aihe pisti sieltä silmään ja ajattelin julkaista muutaman vanhan postauksen uudelleen kirjoitettuna. Aihealueet ovat aina kiinnostaneet minua ja ovat olellinen osa kilpaurheilua. Lisäksi nakkaan sekaan pari uutta aihetta. Ja tällä kertaa aion kirjoittaa tekstin myös englanniksi (yritän ainakin) yleisön pyynnöstä. Tekstit perustan ennen kaikkea omiin näkemyksiin ja kokemuksiin, mutta myös internetistä löytyviin tietolähteisiin. Kirjoitan lähtökohtaisesti kaikki tekstit erillisinä kokonaisuuksina mahdollisimman napakasti, jottei tulisi kirjoitettua seitsemää romaania.

Tämä seitsemänosainen postaussarja tulee näyttämään tältä:

1. Kokonaisvaltainen valmennus (valmentaminen ja valmentaja)
2. Psyykkinen valmennus
3. Palautuminen ja levon merkitys
4. Joukkuetyöskentelyä
5. Urheiluravitsemus
6. Urheilijan roolimaailma (naisurheilijan näkökulma)
7. Urheilun pieniäsuuria kysymyksiä

---

Finally i decided to write also in English. I have to admit that this is my first time to publish something with different language. So be kind, I will try my best!
I was riffling my old postings in one day and I got idea to re-write some writings. All those are something about athletes life and in my opinion very important subjects. Every subject based on my own opinions and experiences but also in real theory. 

Here are subjects:

1. Comprehesive coaching (about coaching and coachs)
2. Mental coaching
3. Reversion and the importance of resting
4. Team work
5. Sports nutrition
6. Different roles in athlete's life (perspective of women athlets)
7. Sports nowadays


Ensimmäinen juttu tulee pian! /// First writing is coming soon!


sunnuntai 13. elokuuta 2017

Raceweek

Lyhyt klousaus tämän viikon kisoista!

Tiistaina ajettiin Emmenissä Gouden Pijl, 60km mittainen korttelikisa. Viivalla liuta UCI-kuskeja, ja starttaajia viitisenkymmentä. Rata oli hauska ajettava; perinteiseen tapaan tiukkaa teknistä osuutta ja lisämausteen toi pätkä, joka ajettiin tunnellin läpi isompaa baanaa. Kisa oli todella yleisöystävällinen ja radan varteen oli kerääntynyt porukkaa sankoin joukoin. Mahtoi myös johtua siitä, että illalla oli sitten proffamiesten kisa. Lähdin aika aktiivisesti liikkeelle ja alkukisan välikireihin mukaanlähteminen vei jalkoja ahkerasti hapoille. Noh, loppupuolella pieni notkahdus meinasi dropauttaa porukasta, mutta sain taisteltua itseni porukkaan takaisin. Lopussa ei sitten enää ollut jalkaa kiriä, mutta kärjen vanavedessä maaliin sijalla 27.

Torstaina oli kansallisen tason korttelikisa, 65km Ronde van Nootdorp. Kisa lähtikin aika rajusti liikkeelle, iskuja tuli vähän väliä. Meidän tiimistä pääsi kaksi kuskia viiden hengen irtiottoon, joka menikin sitten loppuun asti. Mukana mm. myös tämän vuoden junnujen Euroopan mestari. Pääporukassa edelleen riitti kuhinaa ja pystyin kontraamaan yrityksiä ja istumaan keulilla. Kisa muuten meni hyvin, mutta viimeisessä kurvissa ennen maalisuoraa ketjut tippui tietöyssyssä ja se meni sitten siinä. Vauhti oli jo sen verran kovaa, ettei enää ehtinyt rynnimään kiriin mukaan. Olin lievästi sanottuna repiä pelihousuni riekaleiksi harmistuksesta, kun taaskaan ei mennyt niinkuin strömssöössä. Kyllä kalusto oli kovilla tällä reitillä, hirveästi mukulaa ja teräviä tiekorotuksia, niin että kolina kävi. Ketju tipahti muutaman kerran kisanaikana ja vaaratilanteet oli melko lähellä. 23.sija ei paljon lämmittänyt mieltä tällä kertaa.

Lauantaina matkasimme naapurimaahan Belgiaan ajamaan 93 km mittaista kermistä Heusdeniin. Hieman alkoi puntti tutista viivalla, kun grupettossa oli noin 150 kuskia. Kävin katsomassa radan ennakkoon (kisa 18x 5,2km) ja pieni pelko persiessä oli, kun tuommoinen joukko pääsi rynnistämään reitille. Reittiin oli ympätty kaksi pientä typpyrää, kaupunkipätkää ja vähän isompaa tietä. Ennen starttia satoi kaatamalla ja arvata saattaa, kuinka paljon kura lensi. Mukulapätkät ja uusi asfaltti oliki melko liukasta ja tälläkään kertaa ei kolareilta vältytty. En muista milloin viimeksi kisaaminen olisi ollut noin hektistä. Vähän väliä joku oli kumossa. Ihan sekoa hommaa oli. Minäkin olin osallisena ekalla kierroksella kolarissa (onneksi en mennyt kumoon) ja harvasen välissä joku tuli kiilamaan milloin ojaan, millin rotvalliin tai mellakka-aitaan. Jalassa oli hyvä tuntu, mutten ihan päässyt loppupuolen kolmen kuskin irtiottoon. Loppukirissä niistettiin hyvästä sijoittumisesta huolimatta linja ja jouduin sitten rullaamaan kampi suorana maaliin. Muutoin hyvin ajettu kisa, kerrankin olin hyvin hereillä ja aktiivisesti keulan tapahtumissa mukana. Vielä lisää yritystä kehiin niin jospa se hyvä sijakin sieltä irtois. Tänään 42.

Tänään sit vielä viikon päätteeksi 11de Profronde Etten-Leur. Jäi hieman kaksjoiset fiilikset tästä. Viivalla oli mukavasti starttaajia, reilu viitisenkymmentä ja paljon UCI-kuskeja myös. Reitin varrella oli kunnon juhlameiningit ja omia ajatuksiakin oli hankala kuulla mölinän takia. Mm. miesten kisassa oli itse Froom ajamassa. Odotin innolla kisaa, koska rata oli teknisesti haastava ja keli tosi hyvä. Viikko painoi ihan älyttömästi jaloissa. Sain tosi huonon lähdön ja nopeasti peloton splittasi kahteen osaan. Siellä sit kieli pitkänä sai painaa porukkaa kiinni ja päästiin kantaan kiinni, kunnes yhtäkkiä yhdessä tiukassa kurvissa hyppäsi lippumiehet tielle. Ekassa ryhmässä oli sattunu tosi paha kolari. Kisa keskeytettiin aika pitkäksi aikaa, koska ambulanssin tulo kesti niin pirun kauan. Viimein päästiin starttaamaan uudelleen kaiken sählingin jälkeen. Ensimmäinen ryhmä päästettiin ensin jatkamaan matkaa ja meidät siihen perää. Ajanpuutteen vuoksi kierrosmäärä tippui 22 jäljellä olevasta huimaan kuuteen kierrokseen eli käytännössä seisovalla lähdöllä kuuden kilsan kiri. Meille annettiin jostain syytä puoli minuuttia eroa ensimmäiseen ryhmään, mutta pidettiin sen verta kovaa vauhtia, että saatiin melkin etummainen porukka kahden kierroksen aikana kiinni. Eipä siinä, viimeisellä kierroksella sitten jotku otti vähä turhaa riskiä ja vetivät nenän edestä komeasti kumoon. Pysyin ihmeen kaupalla pystyssä. Aivan hirveetä sählinkiä. Meno kuppi nurin ja pätkästiin sitten ero muuhun porukkaan ja lopussa 26. sija. 

Semmonen viikko oli se. Kaiken kaikkiaan ok ajamista. Ensi viikolla sitten kolme starttia.

To 17.8  Belgiassa Haasdonk Omloop 85km
Pe 18.8 illalla järjestettävä proffakortteli Nacht van 's-Gravendeel
Su 20.8 korttelikisa Ronde van Delft



tiistai 8. elokuuta 2017

New week, new plans!

EM-kisojen pettymyksestä ja eilisestä piiiiitkän puuduttavasta (onneks oli hauskaa seuraa!) kotimatkasta selvinneenä elämä alkaa taas pikkuhiljaa hymyillä. Linnut laulaa ja aurinko paistaa ja aamukahvi terassilla, ei voi olla huono startti viikolle näin maanantaiaamuna. Ja jääkaapissa odottaa synttärikakku (okei, se on omentorttu). Kämppis oli hommannu mulle vielä kukkia ja ylisöpöjä ilmapalloja olohuoneen täyteen. Ehkä se 25 vuotta nyt on kumminkin jonkinmoimem merkkipaalu, vaikka sitä porskutellaankin jo puolessa välin viittäkymppiä. Oh no, sounds a pretty bad..

Tilanne on tällä hetkellä hieman mutkikas  ja suunnitelmissa on edetä päivä kerrallaan eteenpäin. Keskustelin käsikirurgin kanssa viime viikolla ja lopputulemana oli, että päädytään operaatioon. Tilannehan on se, että käsi on sanoinkuvaamattoman kipeä tällä hetkellä ja rasituksen jälkeinen leposärky koettelee toden teolla sietokyvyn rajoja. En ala sitä sen enempää tässä kohtaa jaarittelemaan. Ne jotka ovat kokeneet laakkaamatonta kipua, voivat helposti samaistua siihen tunteeseen, kun hermoja revitään riekaleiksi ja ei oikein tiedä pitäisikö itkeä vaiko nauraa vai molempia yhtä aikaa. Ja kipu on sanana jo pelkästään suoraan sanottuna takapuolesta, koska kaikki kokevat sen erilailla. "Oi voi kamalaa, sullako vähä särkee? Ota vaikka buranaa ja mee kotiin lepäämään". Joopajoo ja lehmät lentää.

Minä en turhasta marise ja tilanne on mikä on. Olen kestänyt tätä aallokkoa tässä jo kolme kuukautta vaihtelevin tuloksin, että eiköhän se muutama viikko mene ihan omasta eestään tässä samalla samaan syssyyn. Eli älkää pliis kyselkö käden vointia, sillä ei mene todellakaan hyvin. Poissa silmistä, poissa mielestä, vai miten se nyt olikaan. Asiaan on paljon helpompi suhtautua, kun sitä ei koko aikaa mieti, vatvo ja voivottele. Kamoon nau, asiat vois olla huonomminkin! Niin kuin eräs tuttava totesi: "Eihän sitä käsillä poleta!" Eli huomattavaa valoa näkyy tunnelin päässä.

Vaihtoehtoina oli mennä suoraan maitojunalla kotiin leikkauspöydälle ja loppukausi olisi siinä taikka mennä vasta kauden jälkeen. Lopputulos on kaikesta huolimatta sama. Kuulemma se on musta kiinni, kuinka kauan jaksan tämän käsipuolen kanssa kärvistell. Ja minähän se kyllä jaksan! Ei tässä ole enää kuin muutama hassu viikko taputeltavana ja päätin, että kestän sen vaikka hampaat irvessä ja muutamalla itkupotkuraivarilla. Salaa kuitenkin  toivon, että seuraavalla tarkistuskerralla huomattaisiin, että operaatio on turha. 10-12 vkon paranemisaika ei liiemmin houkuttele.. Mutta ei mennä asioiden edelle, vaan kesitytään olennaiseen.

Kisahommat jatkuu siis rytinällä. Tällä viikolla suunnitelmissa ajaa neljä kisaa ja ensi viikolla kolme, sekä Hollannissa että Belgiassa. Hollannin kisat ovat lähinnä kortteleita, joihin osallistuu myös pitkä liuta prokuskeja, joten meno tulee olemaan sen mukaista. Belgiassa on sitten perus kermiksiä hieman pidemmän kaavan mukaan.

Näillä mennään eikä meinata!