keskiviikko 23. elokuuta 2017

Miten meni noin niinku omasta mielestä? So how it went overall?


Sen verran vielä viime viikosta, että ajoin kolme kisaa. Torstaina Belgiassa kermissen ja vielä perjantaina ja sunnuntaina proffakorttelit Hollannissa. Muutoinkin viime viikko oli melko raskas ihan tarkoituksen mukaisesti. Alkuviikko vedetiin pari kehittävää harjoitusta ja kisat siihen päälle. Torstaina 85km mittainen kermis oli mukavasti kulullaan. Hieman oli kropan kanssa ongelmia, kun meni nestevajauksen puolelle jostain kummasta syystä ja kaikki energia tuli pihalle,pienet lervat ja heikotukset siiihen päälle.  Ok ajo ja ok tulos kumminkin. Perjantaina oli sitten mielenkiintoinen kisa. Startti ajettiin 20.45 n.600m mittaisella mukularadalla valojen loisteessa. Jännä fiilis ajaa muutoin pilkkopimeässä, pelkkien katu- ja lisävalojen loisteessa. Loistava tunnelma! Viivalla kovia kuskeja ja vauhti oli sen mukaista. Aikani yritin rimpuilla, mutta noutaja tuli. Maaliin pääsin,mutta kummoisia sijoja ei tullut. Perjantain kisan jälkeen alkoi jalka painaa jo aika lailla ja tiesin jo sunnuntain starttiin lähtiessä, että päivästä tulisi muuta kuin helppo. Ja niihän siinä kävi, että iskuihin ei pystynyt vastaamaan ollenkaan, vaikka tasaista kovaa jaksoi painaa vaikka loputtmiin. Jalat oli ihan tyhjät. Ja tottahan toki vettä tuli ku esteristä, joten aika limiitillä sormet ristissä vedettiin kurveja suoraksi.


Viimeinen huiko on vielä edessä. Hyvillä mielin tässä nostaa jalat kattoon pariksi päiväksi ja ottaa vähä huilia. Laiskuus on iskenyt törmäseen nyt huhhuh. Eilen vaihdoin majapaikkaa Belgian Leuveniin, jossa tarkoitus ajaa suomityttöjen kanssa kermissejä. Ensimmäinen satsi ajetaan lauantaista maanantaihin ja seuraava launtaista sunnuntaihin. Kisojen välissä vedetään sitten kehittäviä joukkueharjotuksia. Yay! Sitten karavaani taas kulkee ja meikäläinen pölähtää Suomen kamaralle. 9.-10.9 olis sitten tiedossa kisaamista Toni&Toni-tyttöjen kanssa, kun kisataan Kankaanpäässä Skoda maantiecupin finaali. Priimaa pukkaa. Sitten suorinta tietä kaasujalka suorana pohjoiseen, että ehtiipi maanantaina palaamaan sorvin ääreen eli töihin. Herranjestas sentään.


Kauden päätavoitteena oli päästä ajamaan mahdollsiimman paljon kisoja ja sitä kautta saada kokemusta eurooppalaisesta pyöräilykulttuurista. Kisojen kauttahan se parhain oppi tulee, suoraa toimintaa ja suora palaute. Tähän mennessä kisastartteja on tullut yhteensä (tästä puuttuu vielä jäljellä olevat kisat) 35. Toukokuun kaatuminen pisti paletin totaalisesti sekaisin. Monta tärkeää kisaa jäi välistä ja kunto ehti laskea radikaalisti puolentoista kuukauden breikin aikana. Kuminauha venyi molemmista päistä ja hermot oli tiukalla kuin viulunkieli.

Näin jälkeenpäin on hyvä katsoa taaksepäin ja miettiä menneitä kuukausia. Muistan selevästi ne fiilikset, joita oli ennen kauden alkua. Hieman kyllä suupieliä nykii ylöspäin ja pitää pudistellä päätä omalle pöljyydelle. Tottakai olin valmistautunut siihen mitä tuleman pitää aikaisempien kokemusten perusteella, mutta... niin mutta mitä. Pyöräily on raakaa hommaa. Ja pyöräilijän arki se on oikeasti kovaa hommaa. Joku voi tässä kohtaa ajatella, etteihän sitä muuta ole kuin treenaamista ja kisaamista, mutta siinäpä se. Kun tavallaan "ei tarvitse" tehdä muuta, sitä tuppaa asennoitumaan välillä turhan vakavasti.

Ensinnäkin uuteen ympäristöön kotiutuminen ja arjen uudelleen järjestäminen vie paljon voimavaroja. En tarkoita sitä, ettenkö olisi viihtynyt, mutta tottakai uudet kuviot on jonkinmoinen henkinen haaste. Minulle yksinoleminen ei ole ongelma enkä juurikaan kokenut itseäni yksinäiseksi, puhelinhan on keksitty. Mutta kyllä välillä kaipasi ihan juttukaveria, jonka kanssa olisi voinut vaihtaa kuulumisia kavokkain, livenä. Ja jotenkin kaikkeen turtuu, varsinkin kun on hieman alakuloinen fiilis.

Olen aina pyörittänyt monta palasta samalla kertaa kahdella kädellä ja nyt halusin kokeilla, miten asiat luonnistuu kun keskittyy vain nimenomaan pyöräilyyn. Siinä kävi tosiaankin vähän niin, että nostin itselleni riman aivan liian korkealle ja se johti siihen, että painekattilan kansi alkoi kilistä melko rajusti. Otin aivan liian paljon paineita menestymisestä. Nimenomaan minun piti saada paljon kokemusta ja oppia kisoista, mutta pissin turhan paljon omiin muroihinin sillä, etten ollut mihinkään suoritukseen tyytyväinen ja lopputulemana se alkoi näkyä suoraan oikeasti tuloksissa. Tässäkin kohtaa oppi kantapään kautta.

Itse kisaamiseen ja sen rutinoitumiseen kestää tottua. Varsinkin siihen, kun kisoja ei ole ajanut niin tiheään tahtiin. Kisat ja ajaminen ovat täällä aivan toista maata, niinkuin aikasemmin jo olen sen täällä blogissa todennut. Uuden oppiminen vie aikaa. Ja tottakai, kropalle se on todella iso kuormitus. Tällä hetkellä on selvää missä oma taso on verrattuna kv-vauhtiin. Vauhtia tarvii kinttuihin rutkasti lisää.

Tiimissä on huippuja tyyppejä! Siinä sai olla hieman huuli pyöreänä aluksi, kuinka hyvin kaikki oli ennalta organisoitu isoimmissa kisoissa. Sinne vaan kisapaikalle ja ahteri penkkiin. Kaikki muut huolehdittiin valmiiksi. Älyttömästi tukea ja kannustusta tuli niin tiimikavereilta että huoltajilta. Olihan meillä tosi lystiä. Kyllä tunsi kuuluvansa joukkoon. Mitään ihmeellistä akkamaista draamaa ei ollut kertaakaan, vaan kaikki oli samassa sulassa sovussa hymyissä suin.

Pakko tässä kohtaa kertoa ihan ensimmäinen kisakokemus tällä kaudella. Pölähdin keskelle tiimin leiriä ja osa ei tiennyt vielä, että joku hullu suomalainen tulee ajamaan kauden harmaakeltaisissa väreissä. Siinä sitten hännystellen muita koitin saada jotain tolkkua tiimipalaverissa ennen kisan alkua (ei tuo paikallinen kieli ollut oikein hallussa vielä) ja alta aika yksikön tekemään lähtökuittausta Lähinnä toimin malitauluna, kun koitin jonossa väistellä muiden kilpasiskojen kyynärpäitä ja kampituksia. Kaikilla tuntui olevan pinna kireällä ja kiire kylmän kalseassa kevätsäässä lähtökarsinaan värjöttämään puolta tuntia ennen starttipaukahdusta. Voi jestas sentään kaikki lähti liikkeelle kuin päättömät kanat ja pari kolaria ja ulosajoa sattui jo ensimmäisen vitosen aikana. Voi morje.

Niin kuin sanottu, sain ihan älyttömsti kokemusta nimenomaan pyöräilystä, mutta ennekaikkea opin enemmän itsestäni urheilijana. Miten toimin eri tilanteissa, missä voisin kehittyä ja missä olen jo hyvä. Sehän on selvää, että oppirahat on maksettu tänä vuonna ja takuuvarmasti ensi vuosi tulee olemaan huomattavasti helpompi. Tasan tarkkaan tiedän, millainen kisasysteemi on ja millaista on olla ylipäätänsä koko kausi menossa. Tiedän tarkalleen mitä talven aikana tulee tehdä. Ihan pirusti töitä. 

***
It's been so busy three weeks. So last week my last racing week in Netherlands. I did one kermis in Belgium and also two criteriums in NL. All those three races went pretty well according situation and compared to feelings in legs but ofc i wasn't happy enough to results. But still satisfied that i was able to survive all those races and hard training during those three weeks. Now I take some rest, really need that. Legs are sooooo hurting me right now...haha!

I moved to Belgium yesterday and I'm gonna stay here till 4.9. We race here with finnish national team five kermisses. So excited to race and train with girls here! Still I can't believe that season is almost over. Also it's really nice to race with my finnish team in Skoda Maantiecup Finals in Finland 9.-10.9. I have race only fiew races in Finland in this summer so exciting to see what happens. After that i have to travel straight to back north because I start working again. So goodbye summer, have to return to old normal schedule. Time has gone so freaking fast. I'm gonna miss my "second home" Stolwijk pretty much. 

I came racing here in NL because I wanted to become better cyclist. So simple as that. That was my main goal, to get experience as much as possible. Overall i did 35 races (not including these last ones here in Belgium and Finland). That crash in May ruined my plans for 1,5 months and i missed many important races and also my shape sunk somewhere to the bottom. This season has been the longest and hardest and most eventful and rewarding so far. Yes, I reached my goal. I got so much experience and had so much fun during racing and training. But maybe even more important thing have been that i learned also about myself as becoming athlete.

I still can remember all my feelings before i moved to NL. I already knew what to expect but now my thoughts have changed a little bit. I was really excited but also nervous what's gonna happen and the things will go. My situation back home was also a mess and I was over-stressed. I think that made own difficulties in the beginning. It's not easy to move some new place and start new kind of life. I have to admit that it's stressful situation. But I'm really happy that my host was so kind to me and i loved the place and that small town at the first sight.

I have been always doing many things at the same time, full-day job, studies, training.... so this time I decided only concentrate for training and racing. Sounds pretty easy, yeah? That's not true, sorry to say that. When you are that kind of person who wants to do everything perfectly and want everything right now, you are in very deep shit sooner than you notice. I was thinking way too seriously and I also put myself under pressure too much. Maybe that's why because I really wanted to do good and get results immediately but that was wrong way of thinking. But now I know better. Learning is not to do same mistakes again. I was too hard to myself.

Life is not easy and cycling is hard work. Of course it is if you want to be good. That's not easy at all but hey, what is? The best way to learn cycling and racing is simply just race much as can. There are so many things happening during the race. Watch and learn your own mistakes. You have to be part of that. Enjoy what you are doing. If you like it, you just need to put your best effort there and try to survive. Now I know my limits. There are so much work to do but I'm ready. Next year will be easier. I have done my duties.

I'm really pleased to had this opportunity. I really want to thank all my teammates, stuff and others for all that help and encouragement what I got during this season. Once again, I really had so much fun! No childish drama at all, haha! Overall this has been the most remarkable period of my life as cyclist.

Life is hard, wear a helmet.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti