Urheilijakuva - behind the scenes

Olen siis 23-vuotias kuusamolaissyntyinen maantiepyöräilijä. Aikaisempana lajitaustana löytyy kilpaileminen joukkuevoimistelussa sekä monipuolinen lajikirjo harrastuspuolella ilman kilpailutaustaa. Kävin Kuusamossa peruskoulun jälkeen normaalin lukion, jonka jälkeen lähdin heti opiskelemaan silloiseen Rovaniemen ammattikorkekouluun (nyk. Lapin ammattikorkeakoulu) liikunnan ja vapaa-ajan ohjaajan koulutusohjelmaan.

Tällä hetkellä asustelen virallisesti Taivalkoskella. Työskentelen kunnan liikuntatoimessa uimaopettajana ja uinninvalvojana. Töiden ohessa harjoittelen täyspainotteisesti. Tai voisi todeta, että työskentelen harjoittelun ohella. Sillä harjoittelu ja lajiin panostaminen ovat nyt kiilanneet selkeästi kärkisijalle prioriteettijärjestyksessäni, koska tavoitteenani on ammattilaisuus ja haluan tehdä urheilusta itselleni ammatin.

Olen aikaisemmin edustanut junnusarjoissa kasvattiseuraani Cyclos Kuusamoa , josta ponnahdin kolmeksi kaudeksi edustamaan naisten elite-luokan AHH Cycling Teamia. Sieltä siirryin vuodeksi vetämään henkeä takaisin Cyclokseen. Tällä hetkellä seurani on espoolainen Idrottsklubben-32 (IK-32) ja sen alla toimiva Focus Ladies naisten elite-team. Kasvattiseurani ja pohjoinen ympäristö antoivat hyvän kasvualustan teamiin siirtymiselle. 

Henkilökohtainen valmentajani on Jyrki Terävuo, jonka kanssa olemme tehneet yhteistyötä jo useamman vuoden ajan. Olemme yhdessä rakentaneet pidemmän tähtäimen suunnitelman, jonka kulmakivenä on ammattilaisuuden saavuttaminen. Olemme pyrkineet vuosittain systemaattiseen ja nousujohdanteiseen harjoitteluun ja kehittymiseen. Takanani on pitävä ja kannustava lähipiiri ja tukijoukko, jotka ovat kulkeneet mukanani kehityksen tiellä. Oma kouluttautuminen ja ammattitaito ovat olleet myös tukena urheilijanpolullani.

Olen junnuvuosina sekä näin aikuisiällä edustanut maajoukkueessa kansainvälisissä kilpailuissa ja näin ollen päässyt kokemaan kansainvälistä vauhtia ja meininkiä. Olen mukana Suomen Pyöräilyunionin Huippupyöräily-yksikön olympiavalmennusringissä ja päätähtäin on Tokiossa 2020. Tämä vuosi on hyvin tärkeä, jotta pääsen harppaamaan suunnitelman seuraavalle portaalle. Vihdoin tein lopullisen päätöksen siitä, mitä todella haluan. Selkein ja konkreettisin teko on lisätä harjoittelumäärää ja vähentää työntekoa, jotta vuorokauden tunnit riittävät optimaaliseen ja laadukkaaseen harjoitteluun sekä palautumiseen. 

Olen siis matkalla kohti unelmaani. Tunnen olevani enemmän kuin valmis tekemään töitä sen eteen. Oman kehityksen ja menestymisen lisäksi haluan olla esimerkkinä ja esikuvana nuoremmille urheilijoille, varsinkin pohjoisesta ponnistaville urheiljanaluille. 

Meriitit / Achievements (N-Elite+ ISM (N10-N18)

Elite-luokan SM-mitalit

   SM-kulta

(Naiset)	Kortteliajo	2013, 2014
(Naiset)	Rata 4 000 m joukkueajo	2015

SM-hopea

(Naiset)	Maantieajo	2012
(Naiset)	Cyclocross	2014
(Naiset)	Rata 500 m aika-ajo	2015
(Naiset)	Rata eräajo	2015
(Naiset)	Rata joukkuesprint	2011

    SM-pronssi

(Naiset)	Rata omnium	2015
(Naiset)	Rata 3 000 m takaa-ajo	2015
(Naiset)	Rata keirin	2015
(Naiset)	Rata joukkuesprint	2015

  Ikäluokka SM-mitalit (N10-N18) kulta 6, hopea 21, pronssi 1.

                                                                           ...

Muistan vieläkin sen hetken, kun eräänä keväisenä päivänä isä poisti apurattaat neonvihreästä pikkupyörästäni ja jestas sitä riemun määrää, kun pysyi pystyssä! Oli siinä naama pitkään messingillä. Muistan myös ne fiilikset, jotka sain ajettuani ensimmäistä kertaa pari runkonumeroa liian isolla "oikealla" kilpapyörällä. Äitiä nauratti yhtä paljon kuin tytärtäkin.

Kyllä se Lämsänkyläntien alun mäki oli hurjan vauhdikas! Kilpuri oli Miyata ja melko retro kampe olikin! Jälkeenpäin olen saannut kuulla vanhemmiltani, kuinka heitä hirvitti päästää mua yksin rattiin. Siihen aikaan ei löytynyt kovinkaan heleposti sopivan kokoisia kilpafillareita pienemmille polkijoille. No, ikuistettuja valokuvia albumista selanneena, en ihmettele yhtään vanhempieni huolta. Kyllä mullakin hirvittäisi jäljestä seurata, kun tyttären housunpuntit lepattaa tuulessa, säämiskä roikkuu polvitaipeissa ja pyöräilypaita on kokoa xxl ja jalat käy tuhatta ja sattaa.  Kaiken kukkuraksi potta pönöttää päässä vinossa ja tukka osoittaa sen alla jokaiseen mahdolliseen ilmansuuntaan. Melko surkuhupaisa näky. Eipä sen ollut väliä, nautin jokaisesta ajohehetkestä täysin siemauksin.

Jaksoin kyllä yllättää sinnikkyydelläni monet kerrat. Ei mua haitannu yhtään, vaikka olinkin junnuna kilpailuissa enemmän voittaja häntäpäästä laskettuna, kuin tuulettamassa korkeimmalla korokkeella. 

Ensin täytyy oppia häviämään, jotta voi nauttia onnistumisista. Ja kuulkaa, tää tyttö on rypeny monessa suossa. Jaksoin aina silti yrittää, enemmän tai vähemmän tosissaan. Intoa riitti, koska kotiseurassa oli mukava ja turvallinen harrastaa. Ikätovereita oli ja monipuolisissa harjoituksissa oli nasta käydä.

Mitä enemmän vartuin ja kasvoin, sitä enemmän tahdoin ajaa. Kipinä ja palo kasvoivat. On sanoinkuvaamattoman siistiä ylittää itsensä ja onnistua. Siksipä päätin tähdätä huipulle. Miksi tyytyä keskinkertaiseen, hyvään, kun on mahdollista olla parempi?

Asioiden on ollut tarkoitus tapahtua, niin kuin ne ovat tapahtuneet. Kaikella on syynsä ja tarkoituksensa. Elämä opettaa. Kaikilla urheilijoilla on vastoinkäymisiä ja hidasteita matkan varrella, ne vain kuuluvat osaksi urheilijan elämää. Ratkaisevaa on se, että jäädäänkö rypemään itsesääliin ja luovutetaan, vai jatketaanko eteenpäin entistä vahvempina. Leuka pystyssä. Se ratkaisee kuinka asennoituu. Kun tahtoo tarpeeksi, edes isotkaan vastoinkäymiset, loukkaantumiset tai  treenitauot eivät saa hidastamaan.

Olen kääntänyt seuraavan kortin urheilijanpolulla. Haluan katsoa tosissaan, mihin asti se vie.