Kiireessä se piti lähteä illan selekään. Siinä oli alakuun
vierähtänyt auton ratin takana muuan tunti ja samanmoinen olisi sitten edessä
kapearattaisen ohjaamossa. Kahavit sentään hörpin ja silimiä ummistin muutaman
hullun minnuutin ennen lähtöä. Kiireellä lähteminen tietää aina pientä
jännitysmomenttia ja näin myöskin tällä kertaa.
Näin talavisaikaan kerrospukeutuminen on kaiken a ja o. Tuo
ajoviima mennee niin heleposti luihin ja ytimiin. Mulla se tahtoo varpaat
paleltua heti elohopean painuessa pakkaslukemille. Monesti on joutunut kesken
ajojen hyppimään pitkin tien poskia, että saisi jalakoihin lämpöä.
Taputtelin itseäni olalle etten jäänyt väsyksissäni peiton
alle möllöttämään. Kirpakka pakkanen viimeistään herätteli nukuksissa olevan.
Osimmoilleen reilu muutaman tunnin istunto oli siis edessä ja tarkoituksena oli
ajella reipasta kyytiä. Sehän tiesi aikamoista lenkkiä, koska tuossa ajassa
ehtis vaikka naapuripitäjän rajamerkkejä tarkastelemaan. Moottori vähän yski,
kun rasitusta oli menneinä viikkona ollut riittävästi, mutta kun alakuun
leiskautti sopivasti pikomia niin jopas lähti vauhti lentoon.
Löytyy vieläkin sellaisia teitä, joita ei ole tähän päivään
mennessä tullut koluttua. Tänä syksynä varsinkin oon ollut aivan hurmioissani
soratielenkeistä. Ruskan keskellä kilometrit taittuvat joutuin. Valinnanvarraa
löytyy sen verran, ettei edestakaisin sammaa pätkää tarvi ajella. Koilliskaira
se jaksaa yllättää aina positiivisesti. Tällä kertaa päätin poiketa tutulta
reitiltä ja suunnata teille tietämättömille. Tässä sattuikin sitten kartturille
pummi. Olin muka kahtovinani kartasta ettäisyyksiä, mutta pieleenhän se meni,
että heilahti. No, eipä siinä mittään sen kummempaa, kun piti pistää vauhtia
melekein läkähtymiseen asti lissää, että ehtisi ihimisten aikoihin kottiin.
Olin suorastaan mykistynyt ilta-auringon loisteesta ja
taivaanrannan väreistä. Valehtelematta upein auringonlasku vähhään aikaan. Ja
sattuipa vielä niin, etä tie kuluki mahtavalla harjulla ja vettä oli näkyvissä
molemmin puolin sekä mutkaa mutkan perrään ja mäennyppylää
silimänkantamattomiin. Kaikesta sadunhohtoisuudesta huolimatta peleko hiipi
takaraivoon; pakkasukkohan sieltä salakavalasti koitti kylymyyttä puskea. Ei
kait siinä muuten, mutta yhet välihousut ja kengänpäälliset oli alkurytäkässä
jääneet pyykkinarulle. Ja housutki repes kesken matkan.
Ylleensä takataskuihin on pakattu vararenkaitten ja
työkalujen sekkaan evästäkin heikon hetken varalle. Se tuo energiavarastojen
tyhjentyminen ei ole naurunpaikka ollenkaan, varsinkin silloin kun satut
olemaan tyhyjällä selekosella ypöyksin. Enpä muistanut edellisellä reissullani
syöneeni kaikkea parempiin suihin. Näläkä alako kurnia sisuskaluissa, kun
matkaa oli taivallettu oletetun puolen välin paremmalle puolelle. Kaivelin
siinä sitten pyöräilijän lempievästä takataskusta; jäähänhän se banaani oli
mennyt. Ja samoten juomat pulloissa… kohomettunut banaani ja umpijäinen juoma
olivat laiha lohtu, kun kylille osoittava kyltti näytti vielä 48 km.
Onneksi sentään olin muistanut kiireiltäni ladata etuvalon
akun täyteen. Kerran nimittäin sattui niin, että tuolla Iivaaran perukoilla
syystä jos toisesta tuikku sammui ja siinäpä sitä sitten oltiin. Vilikas
mielikuvitus pisti rivakasti kampeen vauhtia, kun jokainen kiven murikka ja pensas
muistutti vähintäänkin suurta petoelläintä siinä hämärän rajamailla. Ja pyörä
kolisi joka ikiseen soratien kuoppaan.
Tästä koettelemuksesta selevittiin kaikesta huolimatta ja syvä
huokaus pääsi kotiovella. Saatoin itseäni hieman sättiä. Mutta täytyy ajatella
positiivisesti: en ees vetäny kummoon ojanpohojalle tällä kertaa vaikka tie
olikin paikoin kunnon liukumiina. Rengasrikko olisi ollut kyllä kirsikka kakun
päälle. Se sisäkumin vaihtaminen valamiiksi paleltuneilla sormilla ei käy ihan
käden käänteessä.
Tämmöstä se urheilijan arki välillä on. Seuraavan päivän reissulle
viisastuneena otin kyllä termarit ja kylymyyttä kestävät evväät mukkaan. Vaan
eipä niitä tarvittu, kun matkan varrelta välipalaksi löytyi pakkasyön
jäädyttämiä puolukoita mättäältä puron varrelta. Aina ei tiijjä mistä sitä ittensä
löytää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti