perjantai 1. huhtikuuta 2016

Sadepäivän terveiset!

6/14. 

Kilpailutilanteessa on monta liikkuvaa osaa. Pitää olla hereillä koko ajan, jotta havainnoi ympärillä tapahtuvia muutoksia. Passiivisena saatat nukkua onnesi ohi, kun ratkaiseva irtiotto liukenee. Hupsista, eipä se pyörä liikkunutkaan halutulla tavalla.. Sinne ne katosi horisonttiin.
Eilen treenattiin lajinomaisesti maksimivoimaa. Tarkoitus oli kehittää nopeaa voimantuottoa ja vääntöä, jota hetkellisesti tarvitaan mm. jyrkässä mäessä, irtiottotilanteissa sekä kirissä.
Harjoitus toteutettiin lähes nollavauhdista lähtien jyrkkään mäkeen kiihdyttäen isolla tuumalla, niin penkistä kuin putkelta, 8x20sec/pal3min x2. Kyllähän siinä sai kampea vääntää ja puristaa sarvista! Tän tyyppiset harjoitukset on tosi palkitsevia, kun huomaa heti muutoksia omassa tekemisessä. Jokainen rypistys vaatii täyden keskittymisen, jotta pyörän saa mahdollisimman nopeasti liikkeelle. Aiai, sitä tunnetta mäen päällä! 
Varsinaisen treenin päälle heitettiin vielä hyvän pitkä siivu, matkaa kertyi yhteensä 110km, 1200 nousumetriä ja naatiskeltiin lämmöstä.

Aamulenkillä oli myrskyn merkkejä pienoisesti havaittavissa, aallot löi kovasti rantaa vasten. Tänään oli tarkoitus käydä huitasee satkun mittainen lenkki, mut sade koitui kohtaloksi tällä kertaa ja ajelut jäi semisti vajaaksi. Oltiin sen verta tomeria, että ehdittiin alta pois ennen kuin taivas repesi todenteolla. Loppupäivä meneekin  latautuessa huomisen puristukseen. Taas kaivellaan sotakirveet ja taistelutahto esiin, kun tiedossa olisi 8x2km anakynnys/max mäkivetoja.

Ajopäivä vaihtui pyykinpesuun, lihashuoltoon sekä päikkäreihin. Ihan jees hölläillä, eipä tässä kauheasti olla vielä lepäilty laakereilla. On taitoa osata ottaa myös rennosti. 

3 kommenttia:

  1. Kuulostaa fantastisen ihanilta nuo maksimituuttaukset! Mutta niin se on, että hatkaan lähtö tai siihen kontraus on brutaalia hommaa. Nämä nyt ajankohtaiset kevätklassikot ovat hyviä esimerkkejä, kuinka isot pojat ja tytöt tekevät ratkaisujaan juuri sillä armottomuudella, mitä tarvitaankin. Eikä auta, vaikka hatkaa koettaa ajaa kuinka iso pääjoukko kiinni, kun niitä työtä tekeviä tiimejä ei montaa koskaan ole ja toisaalta yleensä ne parhaat sinne horisonttiin karkaavat. Katelkaahan jostain striimistä sunnuntaina kevään kovinta kisaa Ronde van Flaanderenia! Ja hyvää leiriä edelleenkin, täällä koetetaan viihtyä laduilla vielä kun voi o/

    VastaaPoista
  2. Juhuu, sitäpä ne olikin! Huhhei kun oli kamalan ihanaa. Voima se on jolla jylläävät. Huomenna onkin meillä kevyt päivä, hyvin ehditään nautiskelemaan ja kattelee kisoja töllöstä 😊 Kiitos ja aurinkoisia kilometrejä sinne kotikonnuille! 👏👌👍

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista