keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

#halvvägs

Turnee on nyt puolessa välissä.

Maanantaina aloitettiin joukkueena vahvasti prologissa; hlökohtaiset sijat 1,4,8(oma)ja14 ja heittämällä joukkuekisan kärkeen.

Eilen olikin ensimmäinen maantie-etappi, 84km suhteellisen tasaisella reitillä. 21km kierrokseen mahtui pientä mäentyppyrää sekä hiekkatieosuutta. Kontrattiin hyvin isompien joukkueiden iskuihin, vaan yksi pääsi varkain karkuun. Menetettiin keltapaita ja joukkuekisassa toinen sija. Eilen sijat 7(oma), 18, 41 ja 43.

Tänään lähdettiin puolustamaan kokonaiskisan tilannetta ja jahtaamaan keltapaitaa. Pisin maantie-etappi oli tänään, raskaalla ja mäkisellä reitillä 93km kovan tuulen tuiverrellessa. Taktisesti isommat joukkueet puolustivat paitaa, vaan kyllä tykityksiä tuli siitä huolimatta ja mäkeen kiskottiin happoon asti. Tänäänkin omalta osalta aktiivinen ajo, kontrasin iskuihin ja järkkäilin myös omia yrityksiä. Peloton oli valveilla eikä ketään päästetty karkusalle. Mäkikiriin sijat 4,7,12(oma) ja 25. Tunkua oli loppusuoralla.
Huomenna iltapäivällä korttelikisa, perjantaina viimeinen maantieajo ja lopouhuipennuksena henkilökohtainen Tempo.

Tänään saatiin pistepaita tiimille. Erot kärjessä ovat todella pienet joten peli on vielä kaikin puolin avoinna. Kokonaisuudessaan koko joukkue on osoittanut aktiivista ajoa ja hyvin yhteenajamista. Vaikka opittavaa vielä onkin taktisesti puolella, meidän porukka toimii hyvin saumattomasti yhteen. Hyvällä fiiliksellä ja ajonälällä jatketaan! 💪





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti