torstai 9. maaliskuuta 2017

Yhteistyössä 2017

Urheilijan uraani tukemassa kaudella 2017 ovat seuraavat yhteistyötahot:

Koillismaan Osuuskauppa:
" Koillismaan Osuuskauppa toimii Koillismaan talousalueella, Kuusamon ja Kemijärven kaupunkien sekä Taivalkosken, Posion, Sallan, Savukosken ja Pelkosenniemen kuntien alueella.
Koillismaan Osuuskaupan omistaa reilut 12.600 kotitaloutta. Yhdessä muiden alueosuuskauppojen kanssa omistamme SOK:n ja muodostamme siten strategisen S-ryhmän.
Koillismaan Osuuskaupan tarkoituksena on tuottaa etuja asiakasomistajilleen ja edistää muutoinkin toimialueensa taloudellista ja henkistä hyvinvointia. Visiomme on säilyä itsenäisenä alueosuuskauppana ja toimia edelläkävijänä vähittäiskaupassa seitsemän kunnan alueella Koillismaalla.
Koillismaan Osuuskaupan toiminta perustuu vahvaan alueelliseen identiteettiin. Koillismaan Osuuskauppa tarjoaa asiakasomistajilleen heidän tarpeistaan lähtevän, kattavan ja kilpailukykyisen palvelukokonaisuuden omalla liiketoiminnallaan ja partnereiden avulla."
--> Seuraa myös Meidän oma Koillismaan Osuuskauppa- facebookissa!!!


Pipelife 
" Pipelife yksi maailman johtavista muoviputkijärjestelmien toimittajista. Valmistamme tuotteitamme 26 maassa. Markkinoimme ja valmistamme laadukkaita putkijärjestelmiä useisiin käyttötarkoituksiin."
--> Paljon mielenkiintoisia juttuja löytyy myös: FacebookTwitterLinked in ja Youtube!


Saint Gobain Weber Oy Ab
"Weber kehittää, valmistaa ja markkinoi monipuolisia rakennustuotteita julkisivuista lattiatasoitteisiin. Tärkeimpiä tuotemerkkejämme ovat KahiLeca ja Vetonit. Weberillä on Suomessa kahdeksan tehdasta, neljä aluevarastoa ja noin 300 työntekijää.


Tarjoamme suomalaisille rakentajille yli 1 000 eri tuotetta ja ratkaisua. Suomessa myytävät tuotteet käyvät läpi testit, jotka ovat eurooppalaisia testejä tiukemmat ja takaavat tuotteiden sopivuuden Suomen oloihin."
--> Seuraa toimintaa täällä: FacebookTwitter ja Youtube!
Nibe Energy Systems Oy
"NIBE Energy Systems on Pohjoismaiden suurin lämmitysjärjestelmien tuottaja. Toimintamme lähtökohtanamme on keskittyä uusiutuvan energian hyödyntämiseen lämmitysjärjestelmissä. Haluamme toimia teknologian kärjessä luoden kestäviä energiaratkaisuja ympäristönäkökulmat huomioon ottaen. Emme seuraa perässä, vaan johdamme kehitystä ja suojelemme ilmastoa niin kotimaassa kuin myös maailmanlaajuisestikin. "
--> Tsekkaa FacebookTwitterLinked in  ja Google+


Eskaro
"Eskaro Oy on Vihdissä toimiva yritys, joka valmistaa, myy ja markkinoi maaleja, lakkoja sekä valmistasoitteita. Laaja tuotevalikoimamme kattaa sekä ammattilaisen että kuluttajan tarpeet. Valikoimamme sisältää mm. vesi- ja liuotinohenteisia sisä- ja ulkomaaleja, kuultavia ja peittäviä puunkäsittelyaineita, puuöljyjä, pohjusteita, pohjamaaleja sekä valmistasoitteita lähes kaikenlaisille pinnoille.
Eskaro Oy:n toiminta Suomessa on jatkunut jo yli 40 vuoden ajan. Yrityksen aikaisempi nimi oli TRK-Maalit Oy. Se vaihtui uuden omistajan myötä Eskaro Oy:ksi vuonna 2007. Olemme tänään osa kansainvälistä Eskaro Group AB:ta, jolla on toimintaa Suomen lisäksi viidessä muussa maassa; Valko-Venäjällä, Latviassa, Venäjällä, Ukrainassa ja Virossa. Maalituotantoa on Suomen lisäksi Virossa, Venäjällä, Valko-Venäjällä ja Ukrainassa. 
Tuotteitamme ja toimintaamme kehitetään pitkäjänteisesti ja laatustandardeista tinkimättä kotimaisia vaativia olosuhteita sekä käyttäjiä silmällä pitäen. Tuotteemme täyttävät tänä päivänä yhä tiukentuvien lainsäädäntöjen vaatimukset, ja jatkuvan tuotekehityspanostuksen ansiosta vaatimukset täyttyvät myös tulevaisuudessa. Tavoitteemme on perinteisiä arvoja unohtamatta tehdä tuotteistamme sekä esteettisesti pitkäikäisiä että niiden käytöstä mahdollisimman helppoa ja turvallista.
Oman sävytysjärjestelmämme ansiosta tuotteemme voidaan sävyttää tuhansiin eri sävyihin.
Toimintamme kulmakiviä ovat asiakastyytyväisyys, tuotekehitys, laatu ja innovatiivisuus."

--> Tsekkaa Facebook!



--------
Monimuotoiset yhteistyötahot auttavat osaltansa huikealla tavalla urheiljan uran etenemisessä. Mutta samalla urheilijalla on itsellään myös paljon annettavaa myös yritysmaailmaan sekä muille tahoille. 

Oletko kiinnostunut lähtemään yheiselle matkalle? Yhteistyökuvioiden merkeissä ota vain rohkeasti yhteyttä meilaamalla tai rimpauttamalla, niin katsokaamme yhdessä soinnut kohdilleen!

rosa.tormanen@gmail.com / +358 405624112

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti